Vanhoja valokuvia ja anopinhampaita

Eilen sain vihdoin seinälle pari kehystä, jotka ostin jo monta viikkoa sitten. Kehyksiin pääsi kaksi vanhaa kuvaa, jotka aikoinaan löysin mummoni valokuvalaatikosta. Toisessa kuvassa on mies hevosen kanssa, ja kuvan takana lukee "Humpilla 1954". Toisessa kuvassa taas on hääkulkue, ja kuvan takana on teksti "Karstulan kruunuhäät 1955". Kummankaan kuvan alkuperästä minulla ei ole tietoa tämän enempää, eikä mummokaan ole niistä enää kertomassa. Olisipa mielenkiintoista tietää, kuka kuvan hevosmies on ja ketkä olivat kruunuhäiden hääparina vuonna -55! Karstuset hoi...!

Minulla on varastossa myös monia muita vanhoja valokuvia, sellaisia pikkiriikkisiä ja röpelöreunaisia. Tarkoituksenani on ollut suurennuttaa kuvia ja koota niistä jonkinlainen kollaasi yläkerran aulan seinälle, mutta vielä en ole saanut sitä tehtyä. Vanhoissa valokuvissa on sellainen aivan omanlaisensa viehätys, että niitä voisi tutkailla tuntitolkulla.

Kirppikseltä ostamani kukkaruukut pääsivät myös eilen käyttöön, kun istutin niihin minikokoiset anopinhampaat. Vielä ei taida olla kaikkein paras aika ruukkukasvien mullanvaihtoon, mutta nämä poloiset kaipasivat kuitenkin niin paljon uutta multaa juurilleen, että päätin istuttaa ne isompiin ruukkuihin nyt. Anopinhampaat (ja anopinkielet) ovat muuten niitä harvoja viherkasveja, joita meidän katti ei käy järsimässä, joten nämä kasvit sopivat hyvin kissaperheeseen! Tarkoituksenani oli tuunata kukkaruukkuja pikkuisen enemmän, mutta tarkemmin mietittyäni tulin siihen tulokseen, että niiden pinta on oikeastaan sellaisenaan kivan rouhea, joten laitoin niiden ympärille ainoastaan vähän valkoista pitsiä.

Valokuvien kehystysten ja kukkaistutusten lomassa paikkansa keittiön kaappien päältä löysivät myös  lasipurkit, jotka ovat seilanneet kodissamme siellä sun täällä. Kaksi pienempää purkkia sain pikkujoululahjoina ja isomman ostin hiljattain eräästä kotimme lähistöllä olevasta halpamarketista. Iso kynttiläpurkki on minusta aivan ihana! Tästä löydöstä kunnia on kuitenkin annettava rakkaalle serkkutytölleni, joka purkin ihan alkujaan löysi yhteisellä shoppailukierroksellamme.. Kaikenlaiset Minimani-tyyppiset "halpakaupat" ovat muuten loistavia sisustuskauppoja, niistä tekee toisinaan huippulöytöjä ihan minillä manilla!

Juuri muuta järkevää en viime päivinä sitten olekaan saanut aikaiseksi. Pakkanen paukkuu ja flunssa vaivaa edelleen, joten koti on ollut paras paikka.

Soseruokia pakastimeen

"Maista aina itse tuotetta ensin", lukee kasvis-kinkkuherkku vauvanruokapurkissa. En muuten maista. Hajukin saa oksennusrefleksin aikaan. Haluanko syöttää lapselleni ruokaa, jota en itsekään suostuisi syömään? En halua, mutta joskus siihenkin on sorruttava kiireen tai jonkun muun seikan takia.

Vaikka toisinaan neidille on pakko syöttää valmiita kaupan soseruokia, olen pyrkinyt tekemään soseita itse. Operaatio ottaa tovin, mutta samalla kertaa saa tehtyä ison satsin, ja ruokaa riittää pitkäksi aikaa. Yleensä keitän omissa kattiloissaan bataattia, porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia, soseutan kypsinä, notkistan keitinvedellä ja pakastan jääpalamuotteihin tai pieniin Minigrip-pusseihin. Lisäksi olen kypsentänyt kanaa, kalaa tai lihaa ja pakastanut myös sen pieninä palasina. Jääpalamuotteihin pakastetuista annoksista on kätevää yhdistellä päivittäin haluamansalainen sekoitus: pari kuutiota bataattia, pari kukkakaalia ja palanen kanaa. Jääkaapista voi silputa joukkoon vaikka tuoretta persiljaa tai jotakin muuta yrttiä. Perunaa en ole pakastanut, mutta se ei tunnu oikein meidän neidille maistuvankaan. Perunaa kuitenkin tulee aina toisinaan keitettyä itselle, ja silloin yleensä neitikin syö perunaa muiden, pakastimesta otettujen soseiden seassa.

Näitä itsetehtyjä soseita maistelen itsekin ihan mielelläni, ja ne maistuvat hyvin myös pikkuneidille. Hän tosin on niin kaikkiruokainen, ettei pahemmin ole vastustellut myöskään kaupan soseiden syömistä..

Syönkö itse näin puhdasta ruokaa? Näitä kuvia katsellessa miettii väkisinkin, mitä kaikkea sitä tulee itse syötyä. Tiedänkö edes, mitä syömäni ruuat sisältävät? En, enkä ole varma haluankokaan..

Bataattia, porkkanaa ja parsakaalia - luonnonmukaista väriterapiaa!

Sairaita pakkaspäiviä ja parasta pikaruokaa

Viime päivät meillä on sairastettu. Ensin flunssa iski pikkuneitiin ja sitten minuun. Kurkku on kipeä ja olo on tukkoinen. Onneksi pikkuneidillä flunssa jäi parin päivän pieneen kuumeiluun.

Jos flunssasta pitää etsiä jotakin hyvää, niin tässä tapauksessa hyvää on se, että ei tarvitse miettiä, mennäkö töihin flunssaisena vai jäädäkö kotiin sohvannurkkaan potemaan tautia. Pakkastakin on niin paljon, että pihalle ei voi lähteä. Olen siis hyvällä omallatunnolla pysytellyt viime päivät sisällä ja

lämmitellyt takkaa. Ulkona on kaunista, kun talven valo alkaa näyttää parastaan. Hiihtelemään olisi kiva päästä, mutta nyt koetan flunssasta huolimatta nauttia kodista ja takan lämmöstä.

Ruokaakin on pitänyt valmistaa, vaikka sitäkään ei olisi huvittanut tehdä. En oikeastaan pidä lainkaan arkiruuanlaitosta, joten olen kehitellyt paljon kaikenlaisia pikaruokareseptejä, joiden avulla arkena ruuan tekoon ei mene kauaa aikaa. Tänään tein superhyvää pesto-kanapastaa, joka oikeastaan on suosikkini näistä pikaruuista. Pikaruokaa tästä tekee se, että käyttää kaupan valmispestoa. Gourmeeta ruuasta saa, jos tekee peston itse! Eikä sen peston tekemisessä tosiasiassa edes kauaa mene, mutta meillä  on harvoin kaapissa ainekset pestoon ja toisaalta valmista pestokastiketta aika usein.

Pesto-kanapasta

pastaa

kanafileitä

paprikaa (muitakin kasviksia voisi laittaa..)

suolaa

pippuria

fetaa

pestoa

(valkosipulia)

parmesaania

Keitä pasta. Paloittele kanafileet ja paprika. Paista kanapalat paistinpannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pannulle paprika ja kuullota nopeasti (paprikaa ei kannata paistaa kovin pehmeäksi). Sekoita kypsän pastan joukkoon kana-paprikapaistos ja haluamasi määrä pestoa. Lisää lopuksi fetakuutioita ja halutessasi valkosipulimurskaa. Ripottele annoksen päälle runsaasti parmesaanilastuja.

Toimii meillä ja valmistuu nopeasti! :) Jos on aikaa ja innostusta, valmista pesto itse.


Pestokastike (noin neljän hengen annokseen)


2 valkosipulinkynttä
25 g pinjansiemeniä
suolaa
ruukku basilikaa
50 g parmesaaniraastetta
1 1/4 dl oliiviöljyä


Murskaa valkosipuli, pinjansiemenet, basilikan lehdet ja suola tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon 
parmesaani ja oliiviöljy. 

Jännitystä huutokaupassa

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa huutokaupassa, ja se oli jännittävintä, mitä elämässäni on pitkään aikaan tapahtunut! Huudettavana oli paljon mahtavia antiikkihuonekaluja, jotka matkasivat uusiin koteihinsa näin antiikista mitään tietämättömän mielestä todella edullisesti. Jos Ikeasta saa kivan vaatekaapin muutamalla satasella, tänään olisi samalla hintaa voinut huutaa TODELLA HIENON JA VANHAN vaatekaapin.

Itse en kuitenkaan ensikertalaisena uskaltanut lähteä kilpailemaan mistään kovin massiivisista huonekaluista, mutta jotakin sentään minäkin sain huudetuksi. Nyt portaikkomme alla pientä tuunausta odottelee vanha puinen lipasto. Lipasto ei ehkä tässä huutokaupassa ollut sitä kaikkein kysytyintä tavaraa, eikä sitä varmasti lasketa minkään tason antiikiksi, mutta minun tarkoituksiini lipasto sopii erinomaisesti. Aikomuksena olisi maalata lipasto valkoiseksi ja vaihtaa siihen jotkut kivat vetimet. Hieno siitä vielä tulee, uskokaa pois!

Kaupattavana oli myös kaksi aivan ihanaa puista lasten tuolia, joiden vuoroa odotin kovasti. Koska huutokauppa kesti useita tunteja, päätin välillä käydä täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni ja lähdin äänestämään. Olin poissa kokonaiset kymmenen minuuttia, ja kappas, himoitsemani iki-ihanat tuolit oli myyty! Parasta olisi, että oikea ehdokas voittaa presidenttikisan..

Tässä vielä pari kuvaa ensimmäisestä huutokauppaostoksestani, jonka sain huiman jännitysnäytelmän jälkeen itselleni.  Tuunatusta versiosta kuvia seuraa myöhemmin.

Tulppaaneja ja kirppislöytöjä

Viikonlopun kunniaksi ostin kotiin pari kimppua tulppaaneja, ja heti alkoi kevättää. Kun kaupoissa alkaa olla ensimmäiset hyvät tulppaanitarjoukset,  kevät ei voi olla kaukana, uskokaa pois! 

Kukilla on muutenkin niin terapeuttinen vaikutus, että niitä pitäisi ostaa kotiin useammin. Jos vaihtaisin ammattia, minusta voisi tulla floristi. Olisi aika ihanaa työkseen tuoksutella kukkia ja fiilistellä eri vuodenaikoja kukkasien kautta..

Tulppaanit tarttuivat mukaan ruokakaupasta, mutta samalla reissulla kurvasin kirpparin kautta ja tein muutaman mukavan löydön. Kaksi valkoista kukkaruukkua kustansivat yhteensä euron ja harmaa peltinen kannu kaksi euroa. Vanha teräksinen pikkutarjotin irtosi puolestaan eurolla. Kannu kaipaa pintaansa uutta väriä, ehkä mustaa tai valkoista spraymaalia ja kukkaruukkujakin voisi piristää jotenkin. Pikkutarjotin sopii mukavasti vaikka saippuan alustaksi vessaan.

Ilman tulppaaneja ja kirppislöytöjä perjantai-iltapäivän ruokakauppareissu lapsen kanssa ei ehkä olisi ollut ihan näin mukava. 

Ihanaa, talvista viikonloppua kaikille!

Virkkaa kori!

Emme ole juurikaan ostelleet tyttärellemme leluja, mutta siitä huolimatta niitä on kertynyt meidän huusholliin jo aika paljon. Isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat tainneet pitää huolta jälkikasvumme virikkeellisestä elämästä. Itse olen hankkinut lähinnä kirjoja, vaikka tällä hetkellä itse sisältöä ja kuvia enemmän neitiä kiinnostaa se, miltä kirjat maistuvat ja tuntuvat suussa - kirjoihin tutustumista sekin!

Puolivuotias ei tietysti vielä leiki omassa huoneessaan, joten olohuoneen lattialla lojuu usein lelu jos toinenkin. Jos ajattelisin pelkästään lastani, olohuoneessa olisi joku kiva, värikäs ja muovinen lelukoppa, mutta koska olen itsekäs ja lelut ovat olohuoneessa, haluan, että lelukoppa sopii sisustukseen edes jotenkin. Niinpä ennen joulua virkkasin pari isoa koria valkoisesta trikookuteesta. Eilen väsäsin vielä yhden pienemmän kolmanneksi pyöräksi.

Virkkausinnostukseni ei siis ole jäänyt pelkästään noihin edellisen kirjoituksen mattoihin. Oikeastaan se taisi alkaa juuri näistä koreista, jotka ovat oikeasti todella helppotekoisia. Lisäksi nämä korit ovat myös ekologisia. Trikookude on täysin tekstiiliteollisuuden ylijäämää ja taitaa olla myös halvempaa kuin ontelokude, josta matot on virkattu. Korien virkkaus sopii myös lyhytpinnaisille, koska yksi kohtuullisen kokoinen kori valmistuu yhdessä illassa! Tätä virkkausta ei siis tarvitse heittää keskeneräisten töiden kasaan.. Jos ohjetta kaipaa, se taitaa taas löytyä Kauhavan kangasaitan sivuilta.

Ja kyllä, meillä nuo nallet kurkistavat aina tuolta korista noin nätisti..

Virkattu pitsimatto

Muutama kuukausi sitten ihastelin ystävieni häälahjapöydässä kahta uskomattoman ihanaa virkattua pitsimattoa. Hieman myöhemmin selailin Deko.-lehden viime kesän asuntomessunumeroa ja bongasin yhden messutalon sisustuksesta samanlaisen trikookuteista virkatun maton. Matto näytti sen verran helppotekoiselta, että virkkuukoukutus iski ja päätin etsiä kyseisen maton ohjeen käsiini. Ohje löytyikin helposti Kauhavan kangasaitan verkkosivuilta. www.kangasaitta.fi

Nyttemmin olen bongaillut samantyylisiä virkattuja mattoja myös muutamasta sisustuskaupasta, mutta hinta itsetehtyyn nähden on aikamoinen - kuteet halkaisijaltaan 120 cm:n mattoon maksavat noin 30 - 40 e, ja parhaimmillaan samankokoisen maton hinta ostettuna on ollut 249 e! Käsityö maksaa, mutta jos perussilmukat ovat hallussa, maksaa myös vaivan tehdä itse..

Minuun virkkuukoukutus iski todenteolla pitkästä aikaa, ja tekaisin ensimmäiselle matolle kaveriksi toisen. Ehkä pikkuneidin huone kaipaisi vielä yhtä vaaleanpunaista..

Jotakin käytännöllistä

Puoli vuotta sitten meillä oli pieni käärö, joka lähinnä vain tuhisi ja näytti söpöltä. Nyt meillä ei ole enää pientä kääröä, vaan puolivuotias pikkuneiti, joka edelleen tuhisee ja söpöstelee mutta touhuaa myös paljon kaikenlaista muuta. Neiti esimerkiksi istuu nykyään omassa syöttötuolissaan ruokapöydän ääressä ja tutustuu erilaisiin, uusiin makuihin.

En itsekään pitäisi siitä, että suuhuni tungettaisiin kaikenlaisia mössöjä tietämättäni, mitä ne ovat. Niinpä mielestäni pienen, vasta ruokailua opettelevan lapsenkin täytyy saada välillä tutustua ruokiin ihan itse, omilla pikku sormillaan. Tässä touhussa sotkulta ei voi välttyä!

Koska en pidä pelkästään lapsen ehdoilla sisustamisesta, meillä on uusi valkoinen ruokapöytä (ja kyllä, kangaspäällysteiset tuolit). Fiksun ystäväni mallia seuraten tekaisin ruokapöydän päähän syöttötuolin eteen vahakankaisen suojuksen. Ompelin vahakankaan pöydänkulmien muotoon ja reunoille laitoin kanttinauhat, joilla suojus kiinnitetään pöytään. Suojuksesta tuli ihan nätti ja se ajaa asiansa hyvin. Pöytä ei kolhiinnu, eivätkä ruokatahrat pinty pöydänpintaan. Milloinkahan viimeksi olen saanut aikaan jotakin näin käytännöllistä?

Kotielon ihanuutta

"Elämäntapa, jossa sosiaalisen elämän keskipisteenä on koti." Tällaisen selityksen olen joskus jostakin lukenut nykyään kovin muodikkaalle kotoilu-termille. Suomalaisille kotoilun toi tunnetuksi viimeistään Anu Harkki viime syksynä MTV3-kanavalla esitetyllä Koto-ohjelmallaan.

Olen tietämättäni koko termistä harrastanut kotoilua jo pitkään ja pidän kovasti kaikesta kotoiluun liittyvästä: teen paljon käsitöitä, tuunaan kirpparilöytöjä, sisustan, leivon, laitan ruokaa, käperryn villasukat jalassa sohvan nurkkaan hyvä kirja seuranani ja vietän mielelläni aikaa kotona oman perheeni kanssa. 

Oma kotoiluni on kuitenkin aina ollut vastapaino joko opinnoille tai työelämälle. Työviikon jälkeen viikonlopun kotielämä on tuntunut mahtavalta ja on ollut suorastaan ylellistä saada olla vain kotona ja tehdä kotiasioita. 

Nykyään elämäni on pelkkää kotoilua ja sosiaalisen elämäni keskipisteenä todella on koti. Vaikka on ihanaa saada seurata tyttäreni kasvua ja kehitystä, joudun tunnustamaan, että kaipaan usein kotielämän vastapainoksi työelämää. Arvostan kotiäitejä todella, mutta minä en ehkä jaksaisi olla kotona kovin montaa vuotta yhtäjaksoisesti. Pidän työstäni opettajana paljon ja kaipaan niin oppilaita kuin työyhteisöäkin. 

Älkää käsittäkö väärin, en aio vuodattaa tässä blogissa sitä, kuinka kamalaa ja raskasta kotiäidin elämä on. Minun on vain täytynyt tehdä töitä oppiakseni nauttimaan kotona olemisesta ja sietämään aikaansaamattomuuden tunnetta, jonka minussa aiheuttaa se, etten tällä hetkellä käy töissä. Jotta en kokisi oloani aina niin aikaansaamattomaksi, aion kirjoittaa tässä blogissa kaikesta siitä, mitä päivittäin saan aikaiseksi. Ja koska alan myös pikkuhiljaa nauttia tästä tekemättömyydestä, aion kertoa tässä blogissa myös niistä arkisen ihanista hetkistä, joiden ansiosta kotona oleminen on usein myös kerrassaan ihanaa! 

Jos joku vielä sattuu saamaan blogistani inspiraatioita oman kotoilunsa täytteeksi, sen parempi! :)