torstai 24. toukokuuta 2012

Lastenvaatteista...

K on ollut tämän viikon työmatkalla Kiinassa ja minä olen pikkuneidin kanssa hurvitellut kahdestaan täällä koto-Suomessa. Alkuviikosta piipahdimme Etelä-Suomessa ja sillä reissulla pyörähdimme myös Ikeassa. Jotakin pientä tarttui matkaan, mutta isompia juttuja ei autoomme tällä kertaa mahtunut. Jossain vaiheessa pitäisi tehdä Ikea-reissu isomman auton kanssa, koska sieltä olisi hankinnassa muun muassa yläkerran makkareiden komerot ja muutamia muitakin huonekaluja..

Tänään teimme vaihteeksi kirppiskierroksen ja neidille löytyi tosi iso kasa ihania vaatteita 16 eurolla.  Ostan todella harvoin lastenvaatteita uutena, sillä varsinkin pienten tyttöjen vaatteita löytää tosi hyvin kirppiksiltä. Uutta ostaessani poden nykyään jopa hieman huonoa omaatuntoa, jos mietin, mitä vastaavanlainen maksaisi käytettynä. Olen kuitenkin aika tarkka, mitä ostan - nyppyyntyneet, likaiset tai muuten nuhjuiset jäävät kyllä rekkiin. Kirppiksiä kierrellessä silmä harjaantuu nopeasti löytämään juuri oman maun mukaiset vaatteet, eikä jokaista pöytää ja rekkiä tarvitse tällöin edes koluta. Nytkin iski nuukuus, joka ei kuitenkaan liittynyt rahanmenoon. Piti nimittäin miettiä, mitä niistä kaikista ihanista löydöistä valitsen, jotta kaikkia tulee käytettyä! 

Tällaisilla vaatteilla karttui neidin vaatevalikoima tällä kertaa:

Syksyksi housut ja takki

Ihana mekko loppukesäksi

Pari mukavaa trikootunikaa
Peruspaitoja
Neiti oli omista uusista vaatteistaan niin innoissaan, ettei malttanut millään pysyä kuvauksen aikana niistä erossa :)

Huomasin muuten juuri, että 10 000 käyntikerran raja on ylittynyt - mukavaa, että käytte lukemassa juttujani! Muutamia uusia lukijoitakin olen saanut viimeaikoina ja toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi! :)

Myös monenmonta haastetta ja tunnustusta olen saanut, mutta nyt täytyy kyllä myöntää, että olen ollut niiden kanssa todella laiska. Ehkä vielä joku päivä pistän niitä eteenpäin, mutta nyt ei niihin ole juuri liiennyt aikaa. Olen kaikista ihanista tunnustuksista ja haasteista kuitenkin äärettömän kiitollinen! <3

Tämä viikko huipentuu siihen, että K tulee kotiin ja pääsemme juhlimaan ihanien ystävien kanssa yhden ihanan ystävän häitä! Toivotaan aurinkoista viikonloppua!

Sanna

4 kommenttia:

  1. Kirppistely todellakin kannattaa:) Minulla on ystäviä, jotka eivät koskaan löydä kirppareilta mitään. ihmettelen suuresti, koska harvoin lähden mistään kirppikseltä tyhjin käsin. En myöskään osta nyppyyntynyttä, venähtänyttä tai likaista vaatetta. Hyvin usein löytyy melkein uuden veroista:)

    VastaaPoista
  2. Teitpä hyviä löytöjä :) Tykkään kierrellä kirppiksillä ja aina sieltä jotain löytyy. Aikaa ja malttia kylläkin tarvitaan, varsinkin jos etsii jotain tiettyä juttua.

    VastaaPoista
  3. Hyviä löytöjä olet tehnyt! Itsekin kiertelen suht aktiivisesti kirppiksiä. Housuja ei tahdo meidän koossa löytyä ja syyniin olen tässä pikkuhiljaa huomannut, kun ei meiltäkään jää housuja kiertoon asti. Poika kuluttaa ne aika tehokkaasti sellaiseen kuntoon, et niistä ei ole enää kiertoon.. :) Hyvää viikonloppua!

    -naapurin Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isommille onkin varmaan hankalampi löytää hyväkuntoisia arkivaatteita, kun kulutus on jo niin kovaa.. Meidän neidille vielä tässä vaiheessa tosiaan hyvin löytyy :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...