En ole koskaan ollut erityisen suuri muffinssien ystävä, koska en ole osannut tehdä niitä. Yleensä olenkin saanut aikaiseksi kuivia, lässähtäneitä tai mauttomia muffinsseja. Nyt voin kuitenkin hyvällä omallatunnolla vähän kehua itseäni: tein nimittäin tänään elämäni parhaat muffinssit tai oikeastaan cupcaket. Tuli meheviä, hyvänmakuisia ja kaikenlisäksi vielä nättejä! Siksi jaan ohjeen myös teille! Alkuperäinen ohje on Iloleipurien sivuilta, mutta muuntelin ohjetta jonkin verran..
Sitruuna-cupcaket 10 - 12 kpl
Taikina
100 g voita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl raastettua sitruunankuorta
1/2 dl sitruunamehua
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kuorrutus
1 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
sitruunamehua maun mukaan
pari tippaa elintarvikeväriä
strösseleitä
Vatkaa voi, tuorejuusto ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää joukkoon sitruunamehu ja kuivat aineet, sekoita taikina tasaiseksi. Annostele taikina vuokiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Älä ylipaista, jotta muffinsseista tulee meheviä! Vatkaa kuorrutteen aineet sekaisin kuohkeaksi vaahdoksi ja pursota jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele kauniisti erilaisilla strösseleillä tai muilla koristeilla.
Perjantai-illan ruuaksi tein pikaisen pastan marinoiduista lohisuikaleista ja pinaattituorepastasta. Joukkoon laitoin vähän sitruunaa, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä ja päälle tietenkin paljon parmesaania. Hyvä pikapasta tui tästäkin!
Maukasta viikonloppua!
Sanna
Näyttää niin herkulta :)..tekis mieli maistaa, mutta vähän vaikeaa täältä ruudun takaa :). Hyvää viikonloppua sinulle! :)
VastaaPoistaOnpas hyvän näköisiä muffineita!
VastaaPoistaPasta-annos näyttää houkuttelevalta myös.
Hyvää viikonloppua! :)
Maistuis kyllä täälläkin :) Herkullisia ruokakuvia!
VastaaPoista