sunnuntai 12. elokuuta 2012

Trikookude vs. ontelokude

Tänään sain valmiiksi jälleen yhden virkatun juhannusruusu-maton. Tällä kertaa tein maton trikookuteesta, vaikka olenkin aiemmin vannonut ontelokuteen nimeen.

Trikookudematosta tuli ihan hyvä, mutta mielestäni ontelokuteesta tehty matto on huomattavasti laadukkaamman oloinen. Trikookude ei ole tasapaksuista, vaan kuteen paksuus vaihtelee. Tämä aiheuttaa sen, että myös virkkausjälki on epätasaista. Lisäksi trikookude ei ole yhtenäistä, vaan siinä on melko paljon solmuja, mikä taas aiheuttaa sen, että pääteltäviä kuteenpäitä on paljon. Minun käsialallani matosta tuli myös halkaisijaltaan muutaman sentin ontelokuteesta tehtyä mattoa pienempi. Molempien mattojen väri on luonnonvalkoinen, mutta trikookude on väriltään jonkin verran keltaisempi..

Tosiasiassa trikookuteestakin virkattu matto on tosi kiva, ja jos tahtoo päästä halvemmalla, kannattaa matto tehdä siitä, sillä ontelokude on huomattavasti kalliimpaa. Monet sisustusliikkeissäkin myynnissä olevat, kalliit ja täsmälleen tällaiset matot on tehty juuri tästä halvemmasta kuteesta. Tietenkin, jotta katetta syntyy enemmän!

Myös koreja olen virkannut molemmista kuteista ja niissäkin ontelokude on mielestäni parempaa, sillä siitä ainakin minä sain aikaiseksi huomattavasti tasaisemmat korit. Kumpaa kudetta te muut mattoja virkkailleet olette käyttäneet ja mitä mieltä olette asiasta?


Muutamia kuvia kuteiden eroista on alla. Vasemmanpuoleinen matto on siis virkattu trikookuteesta ja oikeanpuoleinen Lilli-ontelokuteesta. Ero ei ole suuri, mutta ero kuitenkin. Kuvat eivät tuo esille koko totuutta, sillä varsinkin värisävyt näissä iltavalaistuksessa otetuissa kuvissa eivät täsmää. Ehkäpä ne kertovat kuitenkin jotain teille, jotka vielä pähkäilette kuteiden valintaa. :)






Tämän maton oli alkujaan tarkoitus mennä pienen neidin huoneeseen vaaleanpunaisen maton kaveriksi, mutta voi olla, että tämä meneekin lahjaksi ja neiti saa huoneeseensa vaaleanpunaisen rinnalle turkoosin tai vihreän, jahka oieanväristä kudetta löytyy. Tai sitten tämä jää meidän Taavin matoksi - niin hanakasti katti tuntui heti maton omivan. 

Mukavaista uutta viikkoa teille kaikille!

Sanna

9 kommenttia:

  1. Riippuu ehkä ostopaikastakin tuo trikookuteen laatu? Minä olen ostanut Kempeleen matosta ja siellä pyritään laittamaan vyyhdit ohuempiin ja paksumpiin, melko tasaista laatua olen siis saanut vaikka olen useamman vyyhdin ottanut. Ja solmujakin on ollut keskimäärin yksi per vyyhti, ei ainakaan minun mielestäni kovin paljon!
    Ontelokudetta en ole itse vielä ehtinyt testaamaan (sen verran tyytyväinen olen trikooseenkin ollut) joten vertailukommenttia en osaa antaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin varmaan riippuu sillä, minun vyyhdeissäni oli vähintään kymmenen solmua jokaisessa! Oli kyllä tosi halpaa kudettakin...

      Poista
    2. Minä ostin muistaakseni luonnonvalkoista vitosen kilo tms, ei hinnalla pilattua mielestäni vaikkei solmuja tullutkaan kaupan päälle ;)

      Poista
  2. Heippa! Itse olen testannut molempia kuteita, ja molemmista tuli kyllä valmis matto. Mutta laadullisesti ja ulkonäöllisesti ontelokude on parempaa. Ontelokuteesta tehty matto on mielestäni huomattavasti paljon raskaampi ja pysyy paremmin paikoillaan, kuin trikoosta tehty. Mutta trikoota on kevyempi virkata, tai ainakin mulla käy käsiin ontelokuteella virkkaaminen :)
    Tässä siis miun mielipide asiaan. -pulu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että ontelokuteesta virkkaamine käy käsiin enemmän. Samaa mieltä olen myös siitä, että jämäkämpi tulee juuri tästä ontelokuteesta. Mutta maot syntyy molemmista :)

      Poista
  3. Mää oon virkannut vaan trikookuteesta, ja sain pitsimatosta ihan onnistuneen, vaikka solmuja oli ehkä miljoona ja kuteen paksuus vaihteli tosi paljon. Tosin maton virkkaus oli yhtä ees taas purkamista ja uudelleen tekemistä. Aika paljon piti ohjetta soveltaa, että matto asettui lattialle nätisti. Liekkö syynä kuteen laatu vaiko virkkaaja... :)
    Seuraavaksi aion kyllä kokeilla ontelokudetta, on se tosiaan sen verran laadukkaamman oloista.
    Kauniita mattoja olet tehnyt!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin ekan maton kanssa oli säätöä. Minun mielestä siinä Kangasaitan ohjeessakin taisi olla jotakin outoa.. Nyt kun olen tehnyt jo kuusi mattoa, alkaa onnistua ilman ohjettakin ;) Mutta kannattaa kyllä kokeilla ontelokudetta, jotenkin siitä tulee vielä "mattomaisempi" matto :D

      Poista
  4. Olen suunnitellut tuon maton virkkaamista jo vaikka kuinka kauan. Mutta pitäisi ensin kuteet leikata. Vanhoista lakanoista meinasin tehä.

    Nuo sinun virkkaamat on kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista lakanoista onnistuu varmasti ihan hyvin, voi tulla jämäkämpikin, koska lakanat eivät juuri jousta. Mutta hommaahan siinä on ihan eri tavalla, jos leikkaat kuteet itse! :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)