keskiviikko 1. elokuuta 2012

Väri-iloittelua?

Taas tuli todistettua, etten ole mikään väreillä leikittelijä. Valkoinen, musta ja maanläheiset värit vetävät minua puoleensa huomattavasti enemmän kuin räiskyvät retrovärit. Niin sisustuksessa kuin vaatetuksessakin tähän tylsähköön värijoukkioon toisinaan kelpuutan sinisen sävyjä tai vaaleanpunaista. Jouluna sisustuksessa voi pilkahtaa punainen, mutta vatteissa silloinkin vain tonttulakin muodossa. 

Kävin nimittäin tänään hankkimassa itselleni hieman työvaatteita ja tyttärelle hoitovaatteita. Oma väri-iloitteluni näyttää tältä:


Jotta en olisi niin kurja äiti, neidin karderoopiin sisällytin ihan pikkuisen vaaleanpunaista:


Todellisuudessa pikkuneidillä on paljon värikkäitä vaatteita ja vaaleanpunainen taitaa jopa olla vaatekaapin perusväri. Ehkä juuri tästä syystä tuli hankittua tällä kertaa jotain vähän vähemmän värikästä ja vaaleanpunaista... 

Pienen blogitauon aikana käväisimme pienellä kotimaankierroksella. Tuli nähtyä muiden muassa Lappeenranta, Loviisa ja Porvoo, jotka ovat ihania kesäkaupunkeja kaikki. Matkaan mahtui ihania ystäviä, pari hassun hauskaa kahvilaa omalaatuisine kahvilanpitäjineen, meren tuoksua kartanomiljöössä ja liian ihania sisustusputiikkeja vanhassa Porvoossa.. Kohta on hyvä lähteä töihin!

2 kommenttia:

  1. Mä tykkään kans harmaast ja valkoista =D... Lasten vaatekaapit pursuaa kaikkia mahdollisia kirkkaita värejä ja mustaa. Musta kirkkaat lastenvaatteet on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minustakin lapsilla pitää olla myös kirkkaanvärisiä vaatteita.. välillä sitten vaihteeksi näitä vaaleita :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)