Keväällä anoppini esitteli minulle joskus muinoin virkkaamaansa violettia parisängyn peitettä. "Olispa tällainen valkoisena iiihana" -kommentistani parahin anoppi otti vaarin, ja kuinka ollakaan, tänä viikonloppuna saimme ihanan valkoisen virkatun päiväpeitteen!
Ja mikä määrä tunteja on kulunut tällaisen tekemiseen? Niin paljon, ettei minulla ikipäivänä olisi sitkeyttä tällaisen työn tekemiseen. Jo viikon olen yrittänyt saada virkatuksi itselleni korvakoruja - hyvin huonolla menestyksellä. Toiset ne jaksaa ja osaa. Toiset ei.
Kiitos vielä anoppi! Tämä peitto on aarre! :)
Morjens mikä hommaa... Mun äitillä on tommenen ja se on ihana. Äiti peri sen mummolta ja mä olen asettunut perintäjonon kärkeen peiton osalta =D
VastaaPoistaKyllä on melkoinen homma tosiaan peitossa ollut. En edes tiedä, raaskinko sitä kuinka paljon oikeasti käyttää, että se pysyisi pitkään mahdollisimman hyvänä :)
PoistaMie alotin vuorostani virkkaamaan pikkukukkasista verhoja vitriinin oviin. Seittemän kukkasta valmiina ja enää puuttuu.. en oo ees vielä laskenut monta siihen tarvitaan.
VastaaPoistaMie lainaan toisinaan äitini tekemää virkattua sängynpeittoa meille. Voi kun sellaisen jaksais ite väkertää. Monesti oon alottanut peittourakan ja yhtä monesti lopettanu.
No verhoissakin rittää väkertämistä. Mulla kävi jo sormet kipeiksi yksien korviksien virkkauksessa, enkä saanut niitäkään valmiiksi..
PoistaOi miten ihana peitto, ja miten ihana anoppi! Tuollaisen kun tosiaan jaksaisi (=osaisi) tehdä. Juhannusruusumatot ja muut pikku virkkaukset,jossa tuloksen näkee nopeasti vielä jaksaa, mutta tuossa voisi jo usko loppua..
VastaaPoista-pulu-
U-P-E-A !! :)
VastaaPoista