torstai 28. helmikuuta 2013

Mekkohan siitä tuli!

Kaivoin pitkästä aikaa taas ompelukoneen esille ja surautin vuoritetun mekon Tosimummon ohjeella. Päälliskankaana käytin kirppikseltä löytämääni vanhaa verhokangasta ja vuorikankaana vanhaa valkoista lakanaa. 

Tällaisen mekon ompelu on ollut mielessäni jo kauan, mutta vasta nyt sain tartuttua toimeen. Ohjeet olivat todella selkeät ja niiden avulla mekon ompeleminen onnistui helposti ja nopeasti. Tällainen vuoritettu mekko on saumurittomalle ompelijalle hyvä vaihtoehto, sillä kaikki ikävät saumat jäävät piiloon ja jälki on siistiä. 

Nyt saattais olla inspis kokeilla samanmoisia eri kuoseilla ja eri kokoisina..





Lomanviettomme on jatkunut edelleen kotioloissa. Tällä kertaa poden minä, mutta oma versioni ystävästämme Norosta taitaa kuitenkin mennä ohi pelkällä huonolla ololla ja kovilla vatsanväänteillä. Hauska juttu tässä on se, että nyt myös pikkuneidin nenä on alkanut vuotaa ja ukkokultakin potee jonkinmoisia flunssaoireita. Huh. 

Toisaalta tämä lomalla sairastaminen on harmittanut aika kovasti, mutta toisaalta taas nyt olemme saaneet olla kotona ihan urakalla. On aika huippua seurata ihan rauhassa pikkuneidin leikkejä, joissa alkaa ihan oikeasti olla jo järkeä. Hauskaa, kuinka kaikki se, mitä itse päivän aikana tekee, siirtyy lapsen leikkeihin! 



6 kommenttia:

  1. Onpa todella nätti ja tuo kesän ja metsämansikat mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesäksi tätä vähän kaavailinkin :)

      Poista
  2. Ihana mekko :) Toivon mukaan siellä tauti helpottaa! -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pikkuhiljaa alkaa helpottaa.. Loma on kohta loppu, joten onhan se aikakin :)

      Poista
  3. Ihana mekko! Jos oikein intoa puhkut, niin meidän neidille saa kokeilla tehdä sellaisen vähän pienemmän mekon ;) -Antsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapi olla, että teidänkin neiti tällaisen vielä saa ;)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)