sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ruokatouhuja kaksivuotiaan kanssa

Emme ole koskaan tehneet lapsen kanssa ruokailusta suurta numeroa. Olemme pyrkineet siihen, että ruokailu on kiva hetki ja paikka tutustua uusiin makuihin. Jos ruoka ei joskus maistu, sitä ei ole pakko syödä. Ruokaa ei myöskään tuputeta. Pääasia on, että ruokailusta jäisi mahdollisimman vähän negatiivisia kokemuksia. Ruokailu onkin sujunut aina hyvin ja ruoka on maistunut. Ihan ensimmäisiä soseita maistellessa neiti sai tunnustella ruokaa omin käsin ja maistella sitä sormilla. Varsinaisen sormiruokailun aloitimme puolen vuoden tietämillä ja vuodenikäisestä lähtien neiti on käytännössä syönyt kaiken ruokansa itse.

Suuremmilta nirsoiluilta olemme välttyneet - lähestulkoon kaikki tarjottu on pienen tutustumisen jälkeen maistunut. Nyt kohta kaksivuotias neiti on kuitenkin päättänyt alkaa valikoida tarkasti, mitä suuhunsa pistää. Tämä taitaa liittyä vahvasti ikään ja oman tahdon muodostumiseen. Ennen niin hvyin maistuneet marjat, hedelmät ja vihannekset eivät enää kelpaakaan - varsinkaan, jos ne tarjotaan ruokapöydässä valmiiksi lautaselle asetettuna.


Suuren ahaa-elämyksen koin tehdessämme jokin aika sitten pizzaa. Innokas apukokki tahtoi maistella kaikkea mahdollista. Siinä pizzanteon lomassa nassuun upposi kymmenkunta kirsikkatomaattia, oliiveita, Aura-juustoa ja kaikkea mahdollista, mitä vain sai "maistaa". Ja äitihän antoi maistaa.


Nyt neiti on ruuanlaittopuuhissa mukana jo aika usein. Tänäänkin uunijuureksia tehdessämme bataatti ja porkkanat maistuivat tosi hyvin. Niitä ei viime aikoina lautaselta ole mennyt mahan puolelle nimeksikään. Siinähän sitten maistelee. Kunhan jollakin konstilla syö. Sitäpaitsi taannoin itsetehty pizza ja tämänpäiväiset kasvikset kyllä lopulta maistuivat ihan lautaselta ruokapöydän ääressäkin :)


Joskus ihan vähän (oikeasti ihan vähän) tulee mietittyä, miten tällaisen kohta kaksivuotiaan kanssa tulisi toimia. Kovin paljoa en kuitenkaan yleensä ajatukselle uhraa, sillä useinmiten hyvä tapa toimia löytyy ihan itsestään. Ja se meille hyvä tapa ei välttämättä ole sellainen jollekulle toiselle :)

Mitä itse ajattelet lasten ruokailusta? Miten ruokailu teillä sujuu?


7 kommenttia:

  1. Mun mielestä just se maistelu ja sitä kautta makuihin tottuminen on kaiken a ja o. Kaikesta ei voi tykätä mutta maistamaan kannustetaan. Toinen tärkeä juttu on se, että vanhemmat ei siirtäis lapselle omia ennakkoluulojaan.

    Tuttua on meilläkin tuo oman tahdon esittely syömisen kautta ja myös se, että ruuanlaittovaiheessa maistiaiset kelpaa mut lautaselta ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sitä pitää kyllä ite ihan yhtä rohkeasti olla maistelemassa uusia makuja turhia nirsoilematta. Malliahan ne muksut vanhemmistaan ottavat.. :) Aika jännä juttu on tosiaan tuo ruuasta kieltäytyminen. Joskus sitä tapahtuu, vaikka olis selkeästi kova nälkäkin. Vähän myöhemmin sitten saattaa sama ruoka maistua ihan hyvin.

      Poista
  2. Itse olen sitä mieltä, että se on niin lapsesta kiinni miten syö :) Meillä O-E nirsoilee mutta E-A pistelee melkeimpä mitä vaan lautaselle laitetaan :) Ruuan tuputtamista en kannata minäkään, kyllä ne syö kun on nälkä :) Meillä muuten ollaan yleensä leipomistouhuissa mukana innokkaasti. Varsinkin isommasta on tulossa varsinainen kananmunien rikkoja ;)Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Meillä vaan tuo neiti olla aina tosi hyvä syömään, niin nyt on alkanu se ruuan kanssa temppuilu. Hoidossa kuulemma edelleen syö melkein mitä vaan mukisematta. Kotona aika tiuhaan kuuluu myös se kuuluisa "ei tykkää!". Mistähän lie senkin oppinu..

      Poista
  3. Minä yritän olla tarkka siitä, että pitäis maistaa. Ei ole pakko syödä, mutta maistaa pitää. Ja meillä muuten menee kans melko paljon mahantäytettä siinä ruoanlaittovaiheessa... :) Siihen olen myös yrittänyt kiinnittää huomiota, että otan lapset mukaan ruoanlaittoon enkä käske pois (ja tapa intoa osallistua?). Vaikka melko usein ois melko paljon helpompaa tehdä ruokaa ilman kolmea ylimääräistä käsiparia keittiössä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tosiaan yritän myös ottaa lapsen mukaan ruuanlaittoon. Siinä samalla näkee, mitä mihinkin ruokaan tulee, jolloin sen valmiin ruuan syöminenkin voi olla helpompaa. Näin ainakin uskoisin. Ja tietenkin muutenkin olisi kiva, että saisi lapset innostumaan ruaanlaitosta ja leipomisesta sekä samalla oppimaan :)

      Poista
  4. Aivan suloinen apuri! <3

    Meillä neiti on melko kaikkiruokainen ja on sitä ollut koko ikänsä. Välillä tulee tosin aikoja, että edes lemppariruuat eivät maistu, mutta sitten palaa taas "ruotuun". :) Olen päässyt aika helpolla ja meillä myös on toiminut tuo, että kaikkea saa (ja pitää) maistaa, mutta syödä ei tarvi, mikäli ei välitä. Hämmentävän laaja ruokavalio tuolle onkin kehittynyt, kun vaikkapa vertaan itseeni ihan vielä isompanakin. ;) Uskoisin, että jos ruokavalion pohja on terveellinen, niin tuskin siinä voi kovasti mennä pieleen näillä periaatteilla. Ja meillä herkutellaankin, mutta siitä huolimatta perusruoka on sitä lempparia. :)

    Aurinkoisia päiviä! <3

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)