sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Feta-tomaattipiirakka

Kotimaiset tomaatit alkavat olla kaupassa edullisia, joten niitä meillä on jääkaapissa tähän vuodenaikaan reippaasti. Lisäksi siemenestä asti itse kasvatetut basilikat alkavat nyt tuottaa jo mukavasti satoa, joten ainekset ihanaan tomaattipiiraaseen löytyvät, kun mieliteko iskee. Tänään sellainen sitten iski.

Olen saanut ystävältäni Riikalta joskus ohjeen ihanaan feta-tomaattipiiraaseen, jonka pohjaan tulee perunasosejauhetta. Perunasosejauhepohja on mielestäni paras pohja melkein mihin tahansa suolaiseen piirakkaan. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt arkistoistani kyseistä ohjetta, eikä perunasosejauhettakaan ollut kaapissa, joten sovellettava oli. Tästäkin piiraasta tuli kyllä herrrkullinen :)


Feta-tomaattipiirakka 

Pohja

3 dl vehnäjauhoja
11/2 dl kaurahiutaleita
1/2 tl suolaa
150 g voita tai margariinia
1/2 - 1 dl kylmää vettä

Täyte

3 kypsää tomaattia
200 g fetaa
ruukku tuoretta basilikaa
2 kananmunaa
2,5 dl ruokakermaa
ripaus mustapippuria

Nypi pohjaa varten margariini tai voi ja kuivat aineet. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina voidellun vuoan (halkaisija  24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. 

Viipaloi tomaatit ja kuutioi feta. Lado esipaistetun pohjan päälle tomaattiviipaleet. Lisää sitten päälle feta ja basilikanlehdet. Sekoita ruokakerma, kananmunat ja pippuri. Kaada seos tomaattien ja fetojen päälle. Paista piirakkaa vielä 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna piirakan jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Maistuu myös kylmänä! 



Kylläpä muuten onkin ihanaa saada edes jotakin satoa omasta pihasta! Kylvin keväällä siemeniä vain vähän, mutta basilikat, sitruunamelissat ja ruohosipulit saan tänä kesänä ainakin omasta takaa. Ensi kesänä varmasti satoa tulee jo paljon monipuolisemmin! :)


4 kommenttia:

  1. Pitäiskin tehdä tällaista taas, koska tomaatit on tosiaan just nyt aivan ihania! Se pohjan ohje on muuten tässä: http://mukavuusalueelle.blogspot.fi/2013/04/iltapalapiirakka.html

    VastaaPoista
  2. Oi miten hyvännäköinen piirakka! Pitääkin testata :)
    xx J

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)