lauantai 3. toukokuuta 2014

Vähän terveellisempiä herkkuja


Pullahiiri kun on, täytyy kahvin kanssa olla aina jotakin känttyä. Vauvan syntymän, kastejuhlan, pääsiäisen ja vapun jälkeen herkuttelu on jäänyt salakavalasti päälle. Lisäksi leivonta on yksi minun ja isomman neidin lempiharrastuksista. 


Eilen jauhopeukkua taas syyhytteli ja kahvileipähammasta kolotteli siihen malliin, että jotakin herkkua oli keksittävä. Siispä aloin etsiskellä vähän terveellisempien mustikkamuffinien ohjetta ja yhden arvoin kokeiluun. Valitettavasti ehdin jo hukata alkuperäisen ohjeen, mutta jotakuinkin seuraavanlainen se oli:


Mustikkamuffinit 6 kpl

1 dl kaurahiutaleita
1 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl vaniljasokeria

2 1/2 rkl hunajaa
3/4 dl maustamatonta jugurttia
2 kananmunaa
1 rkl rypsiöljyä

2 dl mustikoita

Sekoita yhdessä kupissa keskenään kuivat aineet ja toisessa muut aineet. Yhdistä seokset ja sekoita varovasti. Lisää  jäiset mustikat ja kääntelene varovasti taikinan joukkoon. Jaa taikina kuuteen muffinivuokaan ja paista 170 asteessa noin 15 minuuttia. 


Minulle ja toiselle perheemme herkkusuuneidille muffinit upposivat välipalana moitteetta, mutta mies ei oikein moisista välittänyt. Hänelle tosin makeat herkut eivät muutenkaan ole yhtä suuri kiusaus kuin minulle, joten onkos tuolla väliä, jos muffininsa syö sokerisina ja rasvaisina. Aluksi aioin tehdä taikinan kaksinkertaisena, mutta lopulta oli ihan hyvä, etten tehnyt. Tällaiset terveysleivonnaiset kun taitavat olla parhaimpia lämpiminä. Olivat nimittäin pikkuisen sellaisia sämpylämäisiä.

En tiedä, oliko tämä nyt hyvä myyntipuhe, mutta voi olla, että minä teen näitä "terveysmuffineita" toistekin, sillä pakasteessa olisi vielä jokunen purkki mustikkaa. Kokeilkaa ihmeessä ja tehkää omat johtopäätöksenne! :)

Kivaa viikonloppua!

1 kommentti:

  1. Taitaa olla myös minun juttu ne rasvaiset ja sokeriset.Syön mielummin niin tai olen ilman :D Mutta hyvältä näyttää ja jos vielä maistuukin,niin sehän on hyvä juttu! Mukavaa toukokuuta ja uusia leivontakokeiluja :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)