perjantai 6. kesäkuuta 2014

Maailmanpylväs ja vanhan harmoonitehtaan tunnelmia

Talo Luckin  ja Deko 159 -talon lisäksi pääsimme asuntomessuvierailullamme kurkistamaan YIT:n rakennuttaman Maailmanpylvään kahteen esittelyasuntoon. Nämä asunnot eivät siis ole varsinaisia asuntomessukohteita, mutta antoivat kyllä esimakua siitä, millaisia Maailmanpylvään viisi messuasuntoa tulevat olemaan. Asunnoissa oli kaunis sisustus, mutta ehdottomasti mahtavin elementti asunnoissa oli Jyväsjärvelle avautuva maisema, ja jo sen takia kannattaa messuvierailulla käydä katsastamassa Maailmanpylvään kohteet. Kohteista kolme on Milla Alftanin suunnittelemia, joten mielenkiintoisia sisustusratkaisujakin on varmasti luvassa. 


Juuri kun pääsin ylistämästä Maailmanpylväästä avautuvia maisemia, joudun toteamaan, että tämän amatöörivalokuvaajan otokset eivät juuri tee oikeutta asunnoista avautuville hulppeille järvinäkymille, joten yhtään maisemakuvaa ei tässä postauksessa näy. Maisemia kannattaa siis käydä ihailemassa ihan livenä! Seuraavasta kuvassa sen sijaan saa vihiä siitä, miltä näyttää, kun parikymmentä sisustusbloggaajaa on liikenteessä. Naisia kameran kanssa siellä sun täällä - hauskaa!




Messukierroksen jälkeen pääsimme vielä tutustumaan Jyväskylän keskustaan vastikään avattuun Ravintola Harmooniin. Ravintola sijaitsee vuonna 1910 rakennetussa vanhassa Halosen harmoonitehtaassa. Viime vuosina talossa on toiminut muun muassa grafiikkakeskus, jossa itsekin olen käynyt muutamia grafiikan kursseja. 

Talon jugend-tyyli näkyy ravintolan huolella suunnitellussa ja toteutetussa sisustuksessa. Ravintola Harmooni koostuu  Á la carte -ravintolasta, pienistä yksityistilaisuuksiin soveltuvista kabineteista sekä talon kellarikerrokseen valmistuvasta juhlatilasta, jossa mahtuu juhlimaan suuremmallakin väellä. Lisäksi Harmoonin pihassa on ainutlaatuisen vehreä puutarhaterassi. 






Ravintola Harmoonin menu koostuu kausittain vaihtuvista, lähituottajien raaka-aineista, ja siksi tarjolla olevat ruokalajit vaihtelevat vuodenaikojen ja tarjonnan mukaan.

Harmooni vaikuttaa erittäin positiiviselta lisältä Jyväskylän ravintolamaailmaan, ja luulenkin, että seuraavan vapaaillan koittaessa suuntaamme fiilistelemään tämän tunteella kunnostetun ja sisustetun vanhan rakennuksen tunnelmaa ja maistelemaan lähituottajien raaka-aineista loihdittuja annoksia.

Suuntaa sinäkin Harmooniin - vaikka jo tänä viikonloppuna! :)

2 kommenttia:

Kiva kun jätät kommentin! :)