sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pihasta puutarhaksi -projekti etenee

En aivan vielä voi todeta, että taloamme ympäröisi ihana, vehreä puutarha. Pihamme on tällä hetkellä lähinnä yksi iso nurmialue, josta nurkka kerrallaan yritämme muokata viihtyisää pihaa. Pihasuunnitelma on ollut lähinnä mielessäni ja parin viimeisen vuoden aikana muokkautunut monta kertaa. Vielä viimeistelyä vaille oleva autokatos on myös aiheuttanut sen, että pihaa kokonaisuudessaan ei ole edes vielä voinut tehdä ihan valmiiksi. 

Viime päivinä pihassa on kuitenkin huhkittu yhdellä jos toisellakin nurkalla, ja ilokseni voin todeta, että taas näyttää paremmalta kuin vuosi sitten, jolloin kirjoittelin esimerkiksi koristearonia-aidasta, jonka istutimme toisen rajanaapurin kanssa tonttiemme rajalle. Postauksen piiskataimien istuttamisesta voit lukea TÄSTÄ. 

Täysin haaroittumattomista, surkeannäköisistä tikuista on kasvanut hienosti haaroittunut pikkuaita. Noh, näkösuojaksihan tuosta ei vielä ole, mutta jos kasvuvauhti pysyy samana, muutaman vuoden päästä tilanne näyttää varmaankin jo aika hyvältä! Ensimmäisestä kuvasta näkyy ero vuodentakaiseen tilanteeseen. Aika hyvä, vai mitä?




Pihamme muutkin raja-aidat on saatu istutettua tänä keväänä. Eturajalle istutimme tänä viikonloppuna norjanangervoa ja toiselle naapurirajalle unkarinsyreeniä. Lisäksi pihassa on tällä hetkellä pari omenapuuta, kirsikkapuu, pari mustaherukkaa, karviainen ja kivikkokasveja. Etupihan varjoisalla puolella on tuijapenkki ja takapihalle on valmistumassa aurinkoa vaativa perennapenkki. Niin ja pari kasvulaatikkoakin on. Nyt kun luettelin kaikki, huomaan, että ei pihamme taida sittenkään ihan pelkkää nurmea olla. Monta puutarhaunelmaa on kuitenkin vielä toteuttamatta, joten tehtävää tälle ja tulevillekin kesille on.

Seuraavissa postauksissa pysytään puutarhataajuudella, sisällä ei nimittäin juuri tapahdu! :)


4 kommenttia:

  1. Suloinen pikkuaita:) Siitä se kasvaa! Teillähän löytyy pihasta jo kaikenlaista ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, onhan tuota jotakin tullut jo istuteltua, mutta kun on uusi talo ja tontti, niin paljon pitää tehdä, että näyttää edes joltakin.. Ehkäpä muutaman vuoden päästä :)

      Poista
  2. Meilläkin sisällä lähinnä sotku ja epäjärjestys :) Siistit penkit on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan huvita näin kesällä juuri puuhailla sisällä. Ehtii sitä syksymmälläkin.. :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)