perjantai 25. heinäkuuta 2014

FL/Y

Ruokailuerkkerin valaisin on ollut siinä kuuluisassa "vähän vaiheessa" -tilassa kolme vuotta. Muutossa kattoon ripustettiin vanha valaisin, joka kuitenkin oli tilaan auttamattomasti liian pieni ja valoteholtaan heikko. Valaisinhankinta jäi tekemättä, sillä mieli valaisimen suhteen muuttui jatkuvasti. Oli tulossa jo teollisuushenkistä valaisinta ja vaikka mitä, kunnes tajusin, että valaisimen on oltava sellainen, joka päästää valoa myös läpi, sillä tilassa ei ole kattoon upotettuja halogeeneja, kuten koko muussa alakerrassa on. 

Kartellin FL/Y-valaisinta olin katsellut sillä silmällä jo pitkään, mutta pohdin, onko se kuitenkin liian massiivinen, sillä ruokailutilamme ei ole kovin suuri tai korkea. Miehelleni ehdin kuitenkin valaisimesta puhua, ja hän päätti hankkia sen minulle yllärisynttärilahjaksi. Siinä se roikkui ruokapöydän yllä, kun syntymäpäiväni aamuna hipsin alakertaan! :)

Oikealla paikalla ollessaan valaisin ei kuitenkaan näytä mielestäni lainkaan liian isolta. Tykkään siitä kovasti, ja valoteho on todella hyvä. Kyllä nyt riittää valoa pimeinä syysiltoina! 

Ruokapöydän ympärillä on muutama vuosi sitten hankitut hupputuolit. Kangaspäällysteiset tuolit ovat lopulta osoittautuneet lapsiperheessäkin ihan käteviksi, sillä hupun kangas on todella laadukasta. Niin mustikka- kuin suklaatahratkin ovat lähteneet helposti irti, sillä huput saa pestä kuudessakympissä pesukoneessa. Kätevää! Tuolit ovat myös todella hyvät istua. Kaikesta tästä huolimatta ajatus hieman kevyemmistä tuoleista ruokapöydän ympärillä on alkanut kutkutella.. Kuinkakohan tässä käy? ;)


Huomenna pääsen asuntomessuille katselemaan ruokapöydän tuoleja ja ehkä vähän muutakin. Laatuaikaa vietetään ihan naisten kesken!

Mukavaa viikonloppua!



9 kommenttia:

  1. Tuo lamppu sopii teille tosi hyvin! Ja kivaa huomista päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Lauantai oli kyllä kiva päivä - ja eilinenkin! Kiitos vielä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se siihen istuu alun epäilyksistä huolimatta :)

      Poista
  3. Oi että, todella kaunis ja sopii hienosti paikalleen♥

    VastaaPoista
  4. Ihana yllätys! Ja lamppu sopii erittäin hyvin paikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva yllätys! Ja isompi neiti oli vielä tietoinen siitä, eikä paljastanut salaisuutta! Aika hyvin kolmevuotiaalta :)

      Poista
    2. Oho! Ei uskoisi, että kolmevuotias osaa pitää tuollaisen salaisuuden, vaikka ymmärtäisikin yllätysten ja syntymäpäivien merkityksen. Tuo yllätykselle ihan uudet mittasuhteet :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)