tiistai 8. heinäkuuta 2014

Niin pinkkiä!

Juhlittu on, kolme kokonaista päivää! Kolme vuotta, kolme päivää juhlia. Jos joka vuosi juhlintapäivien määrä lisääntyy yhdellä, en ole varma, jaksanko. Tosiasiassa tänään oli se oikea juhlapäivä. Eilen ja toissapäivänä mentiin vähän pienemmällä panostuksella. Tänä vuonna en ylipäätään satsannut kovin paljoa leipomuksiin, sillä tällä helteellä ei juuri tee mieli uunia lämmitellä. 

Tänään tarjolla oli kakku, juustokierteitä, cocktail-tikkuja sekä poppari- ja karkkikippoja. Vielä punaista mehua pulloihin sekä viirinauhat ja ilmapallot kattoon, niin johan oli kemut kasassa! Kaikki oli vaaleanpunaista, sillä päivänsankarin sanoin,"ballerinathan ovat vaaleanpunaisia". Kukkamaljakko oli vahingossa vihreä..

Ballerinasynttärit oli siis toiveissa. Teema näkyi nyt kyllä lähinnä vaaleanpunaisessa värissä, servieteissä ja päivänsankarin asuvalinnassa. Ballerinakakkua tämä äiti ei pystynyt toteuttamaan, sillä taidot, mielikuvitus ja jaksaminen tulivat vastaan. Jonkinlaisen vaaleanpunaisen kakun sain kuitenkin aikaiseksi ja markkinoin sen ballerinan sohvatyynynä, sillä sellaiselta se vähän näytti! Pohja oli jälleen kerran Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja, ja täytteenä oli mansikkarahkaa ja tuoreita mansikoita. 









Puhallettavaa uima-allasta ja hiekkalaatikkoleikkejä kummempaa ohjelmaa ei tarvittu. Lapsukaiset kirmasivat ja kiljuivat pihamaalla niin, että varmasti koko katu raikasi. Kimaltavat ballerinat ovat muuten mitä parhaimmat hiekkaleikkikengät!

Kiva päivä, ihana kesä! :)

8 kommenttia:

  1. Myöhästyneet onnittelut balleriinalle :) Pinkkiä sen olla pitää ;) -Jenni

    VastaaPoista
  2. Kauniit juhlat olet jaksanut järjestää ballerinalle :)! Kolme päivää kuulostaa jo hurjalta, pakko myöntää että itsellä ei ehkä suorituskyky riittäisi :D. Kakkuhan näyttää ihan superherkulliselta, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei joka päivä juhlittu ihan samalla intensiteetillä - vieraat vain sattuivat reissujensa takia nyt jakautumaan kolmelle päivälle :)

      Poista
  3. Ompa ollut ihanan näköiset juhlat. Kyllä on pikkuballeriina ollut varmasti mielissään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan vielä tänä vuonna äiti ei saanut osakseen suurta arvostelua.. ;)

      Poista
  4. Oiii nättiä! Kyllä meni ihan balleriinan tyynystä tuo kakku :D

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)