torstai 7. elokuuta 2014

LUMOAN

Käytän koruja melko hillitysti, mutta tietyt korut merkitsevät minulle paljon. Arkena korvissani on yleensä napit ja nimettömässäni sormukset. Joskus harvoin, lähinnä juhlissa, käytän näyttävämpiä korviksia tai kaulakoruja. Korut, joita käytän lähes päivittäin, ovat minulle jollain tapaa tärkeitä. Tällaisia ovat esimerkiksi kihla- ja vihkisormukseni.


Jo lapsena suhtauduin koruihin melko tunteella. Voi sitä itkun ja surun päivää, kun hukkasin ensimmäisen luokan päätteeksi kummitädiltäni saadulla rahalla ostetun pienen valkokultaisen sormuksen ja voi sitä onnea, kun isäni löysi sormuksen pihanurmikolta metallinpaljastimen (!) avulla. Tuo pienenpieni sormus on minulla edelleen tallessa, ja sitä katsellessani pystyn vieläkin käymään läpi samat tunteet, joita korun saaminen, pitäminen, hukkaaminen ja löytyminen minulle lapsena aiheuttivat.

Kun esikoisemme syntyi, kävi lapsen nimen tatuoiminen ihooni mielessäni pienen ohimenevän hetken. Kun tammikuussa saimme perheeseemme pikkusiskon, ajatus nosti jälleen päätään. Hetken pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lapset ovat vartalooni jo merkkinsä jättäneet. Ei tatuointia siis minulle.


Halusin kuitenkin myös molemmista lapsistani jonkinlaisen vihkisormuksen kaltaisen muiston, jonkin jota voin kantaa mukanani silloinkin, kun lapset eivät enää ole samanlaisia iho ihoa vasten eläviä takiaisia, kuin he nyt vielä ovat. Kun näin ensimmäistä kertaa Lumoan tekstikoruja, päätös oli selvä. Halusin korun, jossa on lasteni nimet! Hetken aikaa siinä meni, sillä tuolloin pikkusisko asusteli vielä vatsassani, ja halusin tilata korun vasta, kun hän olisi syntynyt. Vihdoin kuitenkin sain toivomani ja kaunis se on! Tämä koru tuntuu rakkaalta jo ensisilmäyksellä, ja tulen varmasti kantamaan sitä kaulassani mahdollisimman paljon.



Kalleinkaan jalokivi ei ole todellinen aarre, jos sillä ei ole kantajalleen merkitystä. Tämä koru on aarre! Toisessa tekstilaatassa lukee esikoisen ja toisessa kuopuksen nimi, tekstit ovat laattojen vastakkaisilla reunoilla ja laattojen välissä on kristallisydän. Ketjun pituudeksi valitsin 45 cm, jotta voin käyttää korua melkein minkä tahansa vaatteen kanssa, eikä koru heilu tiellä arjen askareissa. Tekstilaatat ovat harjattua hopeaa ja kirjaimet käsintaottuja.


Lumoan korut ovat oiva lahja kenelle tahansa, sillä jokainen ihminen lumoaa ja ansaitsee oman korunsa! Soma kummilahjaidea on vauvan nimellä varustettu laatta. Tekstilaatta sopii mainiosti myös rippilahjaksi, huomenlahjaksi tai vaikkapa äitien- tai isänpäivälahjaksi. Tekstiä, riipuksia ja ketjun pituutta vaihtelemalla korusta saa tehtyä helposti omanlaisensa. Lumoan tuotteet ovat suomalaista designia ja korut suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa käsityönä.

Kahden laatan ja sydänriipuksen setti on Lumoan uusimpia korukokonaisuuksia. Sitä pääset katsomaan TÄSTÄ LINKISTÄ. Tulevaisuudessa Lumoalle on tulossa myös muita useamman laatan kokonaisuusksia. Klikkaahan itsesi LUMOAN sivuille, jos yritys ei ole sinulle vielä tuttu!

*tuote saatu alennettuun hintaan bloginäkyvyyttä vastaan.



10 kommenttia:

  1. Tämä on kaunis, pidän hyvin yksinkertaisista koruista. Yksi Lumoan kaulakoru löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa aika simppeleistä koruista, lähinnä hopeisista. Lumoan korut ovat kyllä ihania!

      Poista
  2. Toi on todella nätti koru!! Ja nimenomaan se merkitys on se mikä tekee siitä vieläkin erityisemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihanaa kantaa rakkaiden nimiä korussa!

      Poista
  3. Oi kuinka kaunis idea! Ei tosin taida onnistua neljän pojan nimillä, kun kaikilla on vielä kolme nimeä ;-) Kaikkien kutsumanimet tuollaiseen toki sopisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan, että 20 merkkiä mahtuu tähän peruslaattaan.. Neljästä laatasta tulisi kyllä jo aika painava riipus ☺

      Poista
  4. Kauniita ovat! Itse lumouduin viime joulun aikaan kun sain mieheltäni Lumoan-korun,lasten nimillä ja helmellä.Teinkin siitä postauksen silloin ja kaulassa kulkee lähes päivittäin.Mukavaa elokuuta sinulle! :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis koru ja niin erityinen merkitys <3

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...