Eilen ja tänään olen havahtunut siihen, kuinka reipas neiti 3-vuotiaastamme on kesän aikana kasvanut. Vielä keväällä monia asia ujostutti kovasti ja uusissa tilanteissa pysyttiin tiukasti kiinni äidin tai isin kyljessä.
Niinpä minulla oli omat olettamukseni, kun eilen vein neitiä ensimmäistä kertaa satujumppaan, harrastukseen, jonne jäädään ihan ilman vanhempia. Arvelin, että vajaa parikymmentä 3-vuotiasta ja pari uutta ohjaajaa on liikaa, joten jäin päivystämään pukuhuoneeseen. Turhaan. Sinne jäi tyttö reippaasti muiden lasten kanssa. En millään malttanut olla välillä kurkistamatta ovesta jumppasaliin ja teinkin sen vain havaitakseni, että tyttö kirmaa salissa leveääkin leveämpi hymy kasvoilla!
Tänään aamulla vuorossa oli kerhoonlähtö. Minä taisin jälleen olla se, jota enemmän jännitti. Lähtiessä lapsen jännitystä lieventääkseni höpisin kaikenlaista ja pohdin ääneen, kuinka me pikkusiskon kanssa pärjäämme kotona muutaman tunnin kaksistaan. Kerholaisella oli tähän selvä vastaus: "Minähän sanoin eilen, että leikitte Taavin kanssa. Ja ihan varovasti sitten." Niinpä, mitä sitä tyhmiä kyselemään. Kerhossa tyttö vei repun reippaasti naulaan ja paineli hiekkikselle. "Hei hei, äiti!" kuului kohta. Totesin, että on kai aika poistua paikalta.
Joskus tarvitaan tällaisia konkreettisia kokemuksia, että tajuaa päästää liekaa vähän löysemmälle. Vanhempana tulee helposti ylläpidettyä ajatusta siitä, että oma lapsi on ujo ja arka, jos hän on jossain kehitysvaiheessa sellainen ollut. Meidän pikkuinen otti kesän aikana ison harppauksen rohkeudessa ja tuntuu nyt tarvitsevan hieman enemmän itsenäistä touhua ilman äidin tai isän valvovaa katsetta. Muutama tunti kerhossa taitaa kuitenkin vielä tehdä tehtävänsä, ja saan tänään sylitellä ja halitella. 3-vuotias saa todella olla vielä pikkuisen pikkuinen.
Satujumpan alku pani minut pohtimaan myös lapsen pukeutumista. Mielestäni satujumppa on jumppa, johon pukeudutaan, kuten jumppaan pukeudutaan. Tiesin, että suurimmalla osalla tytöistä on balleriinamekko päällä, mutta silläkin uhalla hankimme neidille ihan oikeat jumppavaatteet, mukavaa materiaalia olevat housut ja paidan sekä tossut, joilla on hyvä kirmata jumppasalissa. Jumppaan saapuessamme totesin olettamukseni oikeaksi: 80 % tytöistä oli pukeutunut vaaleanpunaiseen balleriinamekkoon. Meidän jumppalaisemme oli onnellinen omista uusista jumppavaatteistaan ja esitteli niitä ohjaajille, mutta kyllä ääneen totesi, että toisilla on erilaisia vaatteita. Nyt äitinä mietin, pitääkö meidänkin ottaa seuraavalle kerralle matkaan hörhelöhame, jollaisia kyllä kaapista löytyy, mutta niitä käytetään lähinnä keijuleikeissä. Tästäkö jo alkaa lasten paineet pukeutua samalla tavalla? Ja ovatko ne oikeasti lasten paineita vai luommeko ja ylläpidämmekö me aikuiset niitä? Mitä mieltä sinä olet asiasta?
Kuinkas teidän muiden syyskuu on lähtenyt käyntiin? Ovatko harrastukset jo alkaneet?
Täällä mietiskellään harrastuksia uudesta näkökulmasta, sillä pienimmät lähtevät ensi kertaa hoitoelämään, että tarvitseeko kuinka paljon siihen päälle vielä harrastuksia... Muistan kun meidän neiti aloitti jumppakerhon, ja tein samat huomiot ballerina asuista, meillä mentiin kuitenkin kolme vuotta ihan tavallisilla jumppavaatteilla. Enkä luule että asiasta on sen kummempia traumoja jäänyt :D
VastaaPoistaMeillä ei esikoinen harrastanut mitään vielä hoidossa ollessaan, sillä päivissä oli tarpeeksi aktiviteettia muutenkin. Tosin silloin tyttö oli vasta 1 - 2,5-vuotias, eikä sen ikäinen muutenkaan taida paljoa harrastuksia kaivata. :)
PoistaEiköhän nuo tavan jumppavaatteet meilläkin nyt riitä, mikäli lapsi ei ymmärrä vaatia balleriinahamosta mukaan seuraavalla kerralla. Pääasia, että on tyytyväinen ja jumppaan on kiva mennä. Jos hameessa tahtoo jumpata, niin sitten saa jumpata. Hauska vaan oli huomata tuo asumuoti, sillä itse muinoin satujumpassa käydessäni ei vielä tuollaisia hamosia tunnettu. Tosin ei tunnettu paljoa mitään muutakaan :D
Toisaalta, jos lapsi on iloinen jumppavaatteissaan, tai hörhelöhameessaan, niin tarvitseeko meidän aikuisten siitä murehtia? Meidän neitimme on kirmannut milloin collareissa milloin hörhelöhame lanteillaan, aina sen mukaan, mikä on ollut fiilis. Pojalla oli puolestaan vaihe, jolloin olisi mennyt joka paikkaan hämähäkkimiehenä ja kesän jälkeen taas Turkista ostettu napatanssijanasu on ollut tyttäreni leikeissä ja kesäjuhlissa. Olen myös ajatellut, että se aika, kun oikeasti saa ja haluaa pukeutua juuri noin on niin kovin lyhyt, että en ole kauheasti asiaan puuttunut. Nyt tietenkin oletan, että puhut sellaisesta hörhelöhameesta, jossa on hyvä jumpata, ei esim. mistään hankalasta prinsessa-asusta.
VastaaPoistaIhanaa syksyistä arkea teille!
-Paula
Ihan totta, Paula, minustakin on tärkeintä, että lapsi on iloinen jumppavaatteissaan, ja ainakin vielä meidän pikku jumpparimme olikin. Hän kyllä teki huomionsa siitä, että oli niitä harvoja, joilla ei ollut sitä hörhelöhametta, mutta olin aika iloinen, ettei vielä osannut sellaista vaatia. Omasta reaktiostani olin vähän harmissani, kun jumpan jälkeen ajattelin, että pitääköhän sellainen mekko meidänkin neidille seuraavaksi kerraksi ottaa mukaan. Ja varmaan otammekin, jos hän sellaista osaa vaatia, sillä vaikka jumpassa liikunnan ilo onkin tärkeintä, niin kyllä sitä iloa lisää se, että päällä on vaatteet, joissa on kiva olla. Päätin kuitenkin, että minun mielenrauhani takia jumppavaatteita ei vaihdeta, mikäli ihan perus jumppapökät kelpaavat jatkossakin. Balleriinamekolla tosiaan tarkoitin juuri sellaista (mielestäni) baletti- ja tanssitunnille sopivaa pukua, jossa varmaan on ihan hyvä liikkua myös.
PoistaMeilläkin siis lapsi todellakin saa pukeutua (lähes) joka paikkaan niin kuin tahtoo. Keijupuku on ollut kesän suosikkipuku ja kissankorvapanta on lempparihiuskoriste. Toki välillä pitää vähän ohjailla ja tässä jumppapukuasiassa niin teinkin, sillä ei meidän 3-vuotiaallamme vielä ollut aavistustakaan, millaiset vaatteet satujumpassa pitäisi olla. Nyt taitaa olla aavistus, mutta toivottavasti ymmärtää, että monenlaiset vaatteet ovat sielläkin ok. :)
Tälleenhän se menee ;) Meillä isäntä otti välillä kovastikin neidin kanssa yhteen siitä, että pihalle ei (kesähelteillä) napatanssiasua laiteta. Sitten mietttuin, että miksi ei ja koska sitä sitten käytettäisiin! ��
Poista-Paula
Itse monta vuotta perheliikuntaa, satujumppaa ja lastentanssia ohjanneena ajattelisin, että tärkeintä on liikuntaan sopivat vaatteet. Kannattaa kuunnella lasta, sieltä se vastaus usein löytyy :o) Lapsen kanssa kannattaa jutella itse toiminnasta ( "mitäs kivaa tänään tehtiin?") ja mukavasta ryhmästä ennen kuin asusteista. Oman vanhemman kannustus harrastusta kohtaan on hieno asia!
VastaaPoistaMukavaa syksyä ja iloisia hetkiä teille :o)
Kiitos Mari kommentistasi! Minustakin liikuntaan sopivat vaatteet ovat tärkeimmät ja ainakin omista jumppavaatteistaan 3-vuotiaamme tykkäsi niin, että halusi pukeutua niihin joka ilta. Olivat kuulemma niin "hileet" ("sileet" tai jotain sen tapaista kai). En ajatellut ottaa puheeksi toisten balleriinamekkoja neidin kanssa, jos ei itse ala niistä puhua. Sen sijaan jumpassa tehdyistä jutuista kyllä keskustelimme paljon, sillä siellä oli ollut niin kivaa. Kivointa oli kuulemma se, kun äiti lähti paikalta pois. :D
PoistaMukavaa syksyä sinullekin!
Meillä neiti 4v aloitti päiväkodin, ja nyt on joka toinen aamu tappelu siitä että kuinka uusi ystävä ei kuulemma tykkää jos ei ole hienoin mekko päällä... Oon koittanu painottaa että vaatteita tärkeämpää on olla itse reilu ystävä kaikille ja ottaa jokainen mukaan leikkiin. Välillä pitää noita satujakin vähän oikoa ja "siistiä" sillä yllättävän monessa korostetaan sitä kuka oli kaunein. Rumat on ilkeitä.... Itse koitan muuttaa kauniin kiltiksi ja ruman epäreiluksi... Mutta ton ikäset on vaan niin prinsessaa että. Olkoon, teen mekkoja (lähinnä kotikäyttöön) timanteilla ja kimalteilla, jos se reilulla annostelulla menisi nopsemmin ohi niinkuin sanovat..
VastaaPoistaTuo on minusta niin surullista, että noin pienen pitää jo miettiä, tuleeko hyväksytyksi sellaisena kuin on, vai onko hyväksymisen mitta tietyt vaatteet tai lelut. Kyllähän meilläkin paljon käytetään mekkoja ja ihastellaan niitä peilin edessä, leikitään prinsessaleikkejä ja päälle puetaan mekko, kun kavereillakin on, mutta olen koettanut jutella pienen kanssa siitä, että jokainen on omanlaisensa ja tärkeä sellaisenaan. Usein ajattelee, että tuon ikäinen ei vielä tajua, mutta meillä ainakin iltasadun jälkeiset keskustelut paljastavat paljon pienen mietteistä. Päivän aikana tiettyjä kavereiden sanomisia haudutellaan, ja eräänäkin iltana neiti kysyi, että "olenko minä äiti jotenkin poikamainen?" kun kaveri XX niin sanoi.
PoistaSaduissa ja lastenohjelmissa korostetaan aika paljon kauniutta ja rumuutta, ja niistä on kyllä hyvä keskustella lapsen kanssa. Meillä isommalla tytöllä on käsivarressa kaksi aika isoa syntymämerkkiä, joita mut lapset usein ihmetelevät. Ne eivät ainakaan vielä neitiä häiritse, sillä usein niistä keskusteltaessa keskustelemme ihmisten erilaisuudesta ylipäätään: jollakulla on syntymämerkit, toisella kihara tukka, toisella suora, toisella toisenmallinen nenä kuin toisella jne. Sen, auttaako tämä kasvamaan lapsesta suvaitsevaisemman, nähdään myöhemmin.. :)
Olipas hyvä postaus. Meillä pitkään neiti puki ne vaatteet mitä hänelle annettiin, nykyään hän tuntuu aina itse valitsevan vaatteet. Jumpissa tai tanssissa menee vaatteet vähän laidasta laitaan ja nykyään hörhelöhameita on ollut vähemmän. Vaatteet silti tuntuvat olevan lapsillekin tärkeitä ja he niitä miettivät. Poika ei usein suostu laittamaan siistiä yksiväristä paitaa, koska kuulemma muut katsovat. Paidassa pitäis aina olla jokin kuvio ja niitä paitoja meiltä löytyy vähän vähemmän... ja pieni on vielä vasta neljä!
VastaaPoistaSuvaitsevaisuutta on kyllä nin hyvä opettaa lapsille pienestä pitäen. Välillä vain kuulee lasten suusta sellaista mitä he eivät ole voineet oppia kuin aikuisilta tai telkusta. Lapset oppii niin nopeaa väärätkin tavat puhua toisille...
ps... kauniita kuvia!
Kiitos! Kyllä meilläkin ollaan jo kovin tarkkoja siitä, mitä päälle puetaan. Ja useimmiten mekko olisi kaikkein mieluisin. Tokihan sitä itsekin miettii, mitä päälleen pukee, mutta ehkä omat motiivit jonkun vaatteen valitsemiseen on erit, kuin lapsella. Meillä neiti ei todellakaan aina halua pukea sitä kaikkein mukavinta vaatetta, vaan aika usein sen hienoimman ja epämukavimman. Silloin yleensä vähän pitää puuttua.. :) Niin ja jumppaan muuten puettiin jumppavaatteiden päälle hörhelöhame, mutta jumpasta tullessaan neiti paljasti, että se oli vähän hankala, kun se aina meinasi tippua juostessa :D
Poista