maanantai 15. syyskuuta 2014

Roikkavalaisin portaikon seinällä

No nyt on portaikon seinälläkin valaisin! Eikä muuten mikä tahansa valaisin olekaan, vaan ihka oikea raksavalaisin. Tämä versio on Granitin, jossa muuten viikonlopun Helsingin matkalla kävin ensimmäistä kertaa. 

Emme halunneet portaikkoon kiinteää valaisinta, mutta sopivan ei-kiinteän seinävalaisimen löytämisessä kesti tovi, joten oikeastaan jätin koko asian hautumaan. Kun roikka sitten pisti Granitissa silmääni, päätin napata sen mukaan, vaikken varsinaista paikkaa sille vielä tiennytkään. Kukapa muu kuin armas mieheni ehdotti, että ripustetaan valaisin portaikkoon. Ehdotus oli hyvä, sillä mielestäni se sopii valokuvaseinän kanssa kivasti yhteen. Portaikon alla on pistorasia, joka on kytketty katkaisijaan, joten valon saa nyt kätevästi päälle katkaisijasta.

On muuten tosi kätevä tuollainen raksavalaisin, sillä se sopii moneen paikkaan. Työpöydälle pöytävalaisimeksi, muutaman rykelmänä kattovalaisimeksi tai seinävalaisimeksi, kuten meillä! Kätevää! Meillä tällainen vaan ei koskaan toiminut sen alkuperäisessä tarkoituksessaan työmaavalaisimena.

Vähän harmittaa, kun valaisin roikkuu nyt tuossa seinällä, sillä se olisi tosiaan sopinut moneen muuhunkin paikkaan kotonamme. Kovin montaa tällaista ei kuitenkaan viitsi hankkia, sillä taitaisi sisustus silloin vähän toistaa itseään. Voi siis olla, että täydellisen seinävalaisimen osuessa kohdalle, roikka muuttaa johonkin muualle. Nyt se on kuitenkin hyvä juuri tuossa paikallaan portaikkoa valaisemassa.


Se olisi maanantai taas, mutta mikä maanantaisää meitä hemmotteleekaan! Nautitaan! :)




8 kommenttia:

  1. Minäkin kävin ekaa kertaa Granitissa viime viikolla. Ja katselin samaista lamppuakin! :D Vaikka tykkäänkin siitä, ei se ihan täsyin meille sopisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granit oli kiva paikka, mutta ainakin se Forumin myymälä oli aika tavalla pienempi kuin kuvittelin. Kaikkea kivaa kuitenkin tarttui matkaan :)

      Poista
  2. Onpa kivan näköinen, meillä olisi tarvetta taas syksyn tullen jollekin samantyyliselle ratkaisulle lasten piirustuspöydän yläpuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä valo on muuten myös tuossa roikassa. Valoteho tietysti riippuu siitä, millaisen polttimon laittaa, mutta ainakin maximi 60 wattisen valossa näkee hyvin piirtää ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. minäkin tykkään! Kaikessa karuudessaan se on kyllä aika kiva! :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)