perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ruokaleikkejä ja arvonnan voittaja

Sanotaan, että ruualla ei saisi leikkiä, mutta ei kai ruokatouhujen niin kauhean vakaviakaan tarvitse olla. Leikki vieköön! -kirjan innoittamana meillä on viime päivinä tehty ahkerasti ruokataidetta. Pienempi neiti syö lähes mitä eteen annetaan, mutta isommalla on viime aikoina ollut havaittavissa pientä nirsoilua kasvisten ja hedelmien suhteen. Siispä oli otettava kaikki keinot käyttöön, jotta neiti neljävee pääsisi jälleen niiden makuun. Kummasti siinä kaikenlaista eksyy suuhun, kun saa syödä päärynähirviön korvia tai silmiä. Välillä ujutan sekaan myös vähän oudompia aineksia totuttaakseni lapsia uusiin makuihin. Isompi on aina ollut todella ennakkoluuloton maistelija, mutta tätä nykyä aika moni ruoka haisee pahalle tai näyttää ällöttävälle. Varmaankin tämä on jokin ikäkausijuttu?




Sittenpä siihen arvontaan, joka ihan juuri loppui. Onnetar nimeltään Random.org arpoi voittajaksi kommentin numero 15, joten lapsimessuille pääsee Emma Lahtiluoma. Laitteletko pikaisesti minulle sähköpostilla yhteystietosi, jotta liput voidaan postittaa sinulle! Hauskaa messuvierailua myös sinulle ja kaikille, jotka messuille pääsette! :)



1 kommentti:

  1. Tuohan onkin hauska, päärynähirviö :) Meillä leipä maistuu välillä paremmin kun sen saa syödä coctailtikulla palasina :) Ja jauhelihapihvit maistuvat niiiin paljon paremmalta sydämen muotoisena ;)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)