Jälleen totesin, että minun on melko turhaa hankkia meille olohuoneeseen tai keittiöön muita kuin valkoisia verhoja. Vaikka pidänkin väreistä ja kuvioista, ne alkavat aina jossain vaiheessa kyllästyttää. Jouduin siis eilen ompelemaan keittiöön jälleen uuden rullakapan, koska edellisen kukkakuvio alkoi hyppiä silmille. Tähän uuteen malliin sain idean jostain blogista, mutta nyt en kuollaksenikaan muista mistä. Idean keksijä saa siis ilmoittautua, jos tahtoo kunniaa itselleen ;) Verhon ideana on siis, että valkoinen perus rullakappa on aina sama ja uutta ilmettä saa vaihtamalla nauhat, jotka nyt ompelin ruskeasta pellavakankaasta. Verhoinspiksen sain taas sekunnissa, joten en ollut hankkinut verhoa varten kankaita etukäteen. Kapan ompelin vanhasta verhosta ja nauhakangas oli alunperin hankittu ihan muuhun tarkoitukseen.
Mielestäni tästä tuli ihan kiva ja enemmän minun makuuni kuin aiemmin ompelemani kukikas rullakappa. Kuvaa katsellessani huomaan, että toinen nauhoista on ainakin puoli senttiä toista leveämpi, ja kun kyseessä olen MINÄ, tämä ei ole ollenkaan tavatonta.. :)
Tänään pääsen käsityömessuille hakemaan taas muutaman inspiksen lisää..
No mutta ompas hieno idea vaihtaa vain erivärisiä nauhoja, pitäneepä muistaa, kun itse kyllästyn katselemaan noita meidän yksivärisiä rullakappoja :). Ja hienon verhon teit!
VastaaPoistaMukavaa messupäivää ja tuo ideoita mukanasi :)
Onpa hyvännäköinen! :) Tosi ihana! Voi, kun osaisin itsekkin ommella.. Siinä hommassa oon vielä ihan alkutekijöissä..
VastaaPoistaTosi kaunis kappa! Tuo erivärinen nauha mukavasti piristää tuota ilmettä ja tekee siitä erikoisemman. :)
VastaaPoistaHyvältä näyttää! Kaunis kappa, kivat nuo nauhat.
VastaaPoistaVoi kuinka kaunis kappa nauhoineen!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos teille! Tämä oli kyllä mukava idea ja arvatkaas, kuinka monta uutta sain messuilta??
VastaaPoistaNo meillä on samalla idealla toteutettu keittiön verhot - olet saattanut käydä kyläilemässä tai voihan jollain muulla olla vastaavia toteutuksia :) Käy kurkkaamassa blogissani ♥
VastaaPoistaNo nytpäs muistinkin, että sinun blogissasi saatoin joskus taannoin surffailla! Kiitos ideasta, minä tykkään kapasta kovasti :) Täytyypä vierailla blogissasi uudemmankin kerran, kun näin hyviä vinkkejä löytää ;)
PoistaHei! Minkä levyiset nauhat sulla on tässä verhosa? Ihana idea <3
VastaaPoista