Raparperipiirakkafilosofiaa

Kuten joka vuosi tähän aikaan kesästä, olen potenut viime päivinä positiivista raparperiongelmaa. Raparperiä on paljon ja jotakin siitä pitäisi tehdä. Siispä aloin jälleen etsiä täydellisen raparperipiiraan reseptiä. Aloitin haun kirjoittamalla googleen vaatimattomat sanat "paras raparperipiirakka". Haun tuloksena löysin Hans Välimäen "maailman parhaan raparperipiiraan" reseptin. Piiraan tekemiseen kului aikaa parisen tuntia, koska pohjataikinan piti antaa levätä tunnin verran jääkaapissa ja raparperienkin piti antaa maustua kanelin ja sokerin kanssa melko pitkään. Lisäksi tehtiin vielä erillinen täyte, joka kaadettiin maustuneiden raparperien päälle.

Ihan hyvää siitä tuli, mutta kyllä mielestäni piiraalle annettu maailman parhaan raparperipiirakan titteli on vähän liikaa. Vähemmälläkin vaivalla olen tehnyt vähintään yhtä hyvää piirakkaa. Miksei sitä voi ikinä uskoa, että se oma maailman paras raparperipiirakan ohje on se sama vanha, joka aikoinaan on varastettu äidin reseptivihkosesta? Miksi etsiä aina uutta ja parempaa, jos vanha on jo hyväksi havaittu? Pätee muuten moneen muuhunkin asiaan kuin raparperipiirakkaan..  Jatkossa lupaan pysyä uskollisena äidin ohjeelle, joka ei petä koskaan! Jos jotakuta kiinnostaa, Hans välimäen piirasohje löytyy tästä. Alta löytyy puolestaan minun maailman parhaan raparperipiirakan ohje. Kuvia tästä piirakasta ei valitettavasti ole, koska edellinen piirakka on syöty jo aikoja sitten.

Raparperipiiras (pellillinen)

350 g voita tai margariinia

4 dl sokeria

6 munaa

6 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

7 - 8 raparperinvartta

sokeria ja mantelilastuja

Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi ja munat lisätään vaahtoon yksitellen. Leivinjauhe ja jauhot sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan. Taikina levitetään pellille ja päälle laitetaan kuoritut ja pilkotut raparperit sekä reilusti mantelilastuja ja sopivasti sokeria. Paistetaan uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 50 minuuttia.

Parasta jätskin kanssa.  

Jotta sekoittaisin teitä vielä hieman, laitan tähän yhden kuvan Hans Välimäen maailman parhaasta raparperipiirakasta. En tiedä, onko vika leipojassa vai kuvaajassa, mutta piirakka ei oikeastaan näytä edes erityisen herkulliselta. Se ei oikeastaan näytä raparperipiirakalta laisinkaan. Kokeilkaa jos tahdotte, mutta minä vannon silti edelleen oman vanhan piirakkareseptini nimeen. :)

Tilkkutäkkifilosofiaa

Tilkkutäkki on valmis! Täytyy todeta, että siitä tuli vähän kuin tekijänsä - ihan nätti, mutta joka kulmasta vähän vinksallaan. Kaikki palasetkaan eivät taida olla ihan kohdillaan, mutta minä pidän siitä silti - tai ehkäpä juuri siksi! 

Pidän ompelusta, mutta tapanani on surautella aika reilulla kädellä ilman sen kummempia harsimisia tai muuta näpertämistä. Tätä tilkkutäkkiä tehdessäni yritin kuitenkin vähän tavallista enemmän panostaa tarkkuuteen. Mittanauhan kanssa mittasin tilkut, saumat silitin auki ja nuppineulojakin käytin vähän joka vaiheessa. Silti tilkut ovat erikokoisia, kulmat eivät täsmää, saumat ovat vinoja ja koko täkki jotenkin kiertää.. Uskon, että tilkkutäkki onkin tekele, joka kertoo tekijästään aika paljon. Toisten täkeissä kulmat kohtaavat prikulleen ja värit ovat täsmälleen oikeat. Saattaapa täkissä olla joku täydellistä tarkkuutta vaativa kuviosarja. Toisten täkit ovat sitten enemmän tällaisia kuin tämä minun täkkini. Ei se haittaa! :)

Tilkkukankaina on siis Tildan kankaita ja taustakappaleena ja vähän myös reunuksessa on ihan tavallista savunsinistä lakanakangasta. Välissä on ohutta vanulevyä. Täkin tikkasin ainoastaan ihan reunasta ja reunuksen kohdalta. Kooltaan täkki on aika pieni, noin 110 * 110 cm.   

Kesäkassi

Tuli ihan huomaamatta yli viikon tauko postauksiin! Tässä välissä meidän pihaan on levitelty multaa melkoisen monta kuutiota ja nurmikkokin saatiin kylvettyä. Myös yhden kukkapenkin, ihan ensimmäisen itse tekemäni ikinä, sain alulle. Näistä jutuista ei silti juuri näytettävää ole, sillä ruoho ei viherrä vielä alkuunkaan ja kukkapenkkikin näyttää vielä alastomalta. 

Myös tilkkutäkki on vielä tekeleen tasolla, sillä taustakangas ja vanulevy ovat tähän päivään asti olleet vielä ostoslistalla. Tilkkukankaita kuitenkin jäi yli, ja niistä ompelinkin tällaisen kesäkassin! Päälle vielä kiinnitin pitsiliinan, jonka värjäsin kokeeksi. Väri ei ihan ole sellainen kuin toivoin, mutta kuitenkin sävymaailmaltaan kankaisiin sopiva. Taas anopin ahkerasti virkkaamat liinat pääsivät uusiokäyttöön! Tämä kassi meneekin synttärilahjaksi... ;)

Hyvää ja toivottavasti aurinkoista juhannusta teille kaikille!

Ensiaskelkengät

Nyt on yksi etappi meidän pienen neidin elämässä saavutettu. Eilen vietimme nimittäin laatuaikaa naisten kesken ja kävimme kenkäostoksilla - eikä muuten millä tahansa kenkäostoksilla vaan ensikenkäostoksilla! Näiden kenkien hankkiminen meinasi olla vähän tuskallista, koska äiti oli kenkien suhteen hieman vaatelias. Tuli myös huomattua, että tämän kaupungin lastenkenkävalikoima ei ole kaksinen. Halusin nimittäin ensikengiksi ihan tavalliset, yksiväriset nahkakengät, jotka ovat umpinaiset ja joissa on nauhat. Lisäksi koko 20 toi lisää haastetta, sillä kyseistä kokoa ei yleensä tilata kenkäkauppoihin kovin montaa. Löytyi sandaalia ja tarrallista ja blingblingiä ja vaikka sun mitä muuta. Lopulta löytyi nämä söpöt vaalenpunaiset Eccot! Hinnakkaat oli, mutta näissä on varmasti hyvä harjoitella ensimmäisiä askelia <3

Ja voi sitä ihmetystä, kun jaloissa on jotakin muutakin kuin sukat! Askel painaa ja painaa.. Kenkien käyttäminen vaatii vielä vähän harjoitusta :) 

Talon maalausta ja tilkkuilua

Viikonloppuna talomme sai viimein värin pintaansa, kun ahkeraakin ahkerampi talkooporukka oli maalisutien varressa. Kyllä voi talomaalin valinta olla hankalaa hommaa. Viime syksynä kun väriä valittiin, kiikutimme kotiin koemaaleja kaupasta ainakin kolme kertaa. Kaupassa, siinä pienessä värimallissa, väri näytti aina juuri siltä oikealta. Kun kotona kokeilimme maalia seinään, sävy tuntui aina liian vaalealta, liian ruskealta, liian harmaalta.. Lopulta päädyimme maaliin, joka värikoodin mukaan oli harmaa ja meidän silmäämme vaalea beige. Ensimmäistä kertaa valittua maalia seinään sutiessa se puolestaan näytti vihreältä, jolta sen ei todellakaan pitänyt näyttää. Pidemmälle maalattuamme ja maalin kuivuttua, sävy näyttää lopulta oikein hyvältä - harmahtava beige, muttei liian tumma ja tuo kuitenkin hyvin esille valkoiset ikkunanpielet ja nurkkalaudat. Olen oikein tyytyväinen. Nyt taas talo näyttää vähän valmiimmalta. Alla olevasta kuvasta värisävy tulee esille, mutta yhtään enempää en kuvassa paljasta. On nimittäin vielä muoveja ja kaikkea muuta rojua oven edessä..

Nyt olisi hyvä sää mennä vielä viimeistelemään maalausta, mutta näppejä polttelevat niiiiin suloiset tilkut. Eilen käväisin hakemassa Sinooperin loppuunmyynnistä Tilda-kankaita 40 %:n alella ja eilen leikkelin niistä tilkkuja tilkkupeittoa varten. En ole koskaan tehnyt tilkuista yhtikäs mitään ja voi olla, että hermot kireällä yritän saada tilkkuja suoraan ja kulmia täsmäämään. Yleensä tällaiset tarkat työt eivät ole ihan minun heiniäni, mutta siitä lähtien kun pikkuneiti sai kummitädiltään syntymälahjaksi iki-ihanan tilkkupeiton, olen haikaillut itsekin joskus sellaisen tekeväni. Nyt kun sai Tildaa edullisesti, niin puuhaan on ryhdyttävä. Katsotaan, millaisen lopputuloksen saan aikaiseksi ja kehtaanko sitä täällä esitellä. Tässä kuitenkin esimakua kankaista :)

Ihanuudesta

Tyttäreni syntymän jälkeen on tullut mietittyä jos jonkinlaisia lasten kasvatukseen liittyviä asioita. Monet asiat ovat ihan arkisia jokapäiväisiä pikkujuttuja, jotka liittyvät ruokailuun, nukkumiseen, päivärytmiin ja leikkeihin. Paljon on kuitenkin tullut pohdiskeltua myös vähän syvemmälle vaikuttavia vanhemmuuteen liittyviä seikkoja. Tässä usein niin pinnallisessa maailmassa vanhemmilla ja muulla lapsen lähipiirillä on aika iso vaikutus siihen, millaisena lapsi näkee itsensä ja muut ihmiset ympärillään. Miten vanhempana toimin lapseni kanssa, miten puhun hänelle ja hänestä tai kuinka puhun muista ihmisistä, jotta lapsestani kasvaisi itseään hyvällä tavalla rakastava, itseensä luottava ja toisaalta toisia kunnioittava ihminen?

Eilen Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan 90 % suomalaisita tytöistä ei ole tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä ja puolet on yrittänyt muuttaa tapojaan ulkonäkönsä takia. Yhä nuoremmat kärsivät syömishäiriöistä. Missä mättää?

Jo ennen tätä Hesarin juttua luin Lotta Hällströmin kirjan Painajainen puntarilla, joka herätti paljon ajatuksia. Pääasiassa kirja paneutuu tyttöjen kasvatukseen, mutta varmasti myös poikien vanhemmille se antaa ajattelun aihetta. Toisin kuin monet syömishäiriöihin liittyvät kirjat, tämä kirja pureutuu syömishäiriöiden syntyyn vaikuttaviin tekijöihin ja syömishäiriöiden ehkäisyyn. Ylipäätään kirjassa on mielestäni hyviä pohdintoja siitä, miten tukea lapsen terveen ja hyvän itsetunnon kehitystä.

Hällströmin kirjan kantavana teemana on "ihanuusteoria", jonka mukaan ihanuuden kokeminen on yksi tärkein syömishäiriöiden syntyä ehkäisevä tekijä. Jokaisen ihmisen tulisi siis saada kokea olevansa oman elämänsä ihanin, omana itsenään, omine ainutkertaisine ominaisuuksineen. Tästä oman, ainutkertaisen ihanuuden kokemisen eheyttävästä vaikutuksesta on kyse myös Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojektissa.

Ihanuusvaje voi syntyä monella tavalla ja missä iässä tahansa. Monet huomaamattomat seikat saattavat altistaa lasta riittämättömyyden kokemukselle, tai oma ihanuuden tunne voi kokea kolauksen äkillisen kriisin seurauksena. Olennaista kuitenkin on, että ihanuusvajetta voidaan paikata. Halströmin mukaan oman itsen arvostus ja ihanuuden kokeminen rakentuu osittain aivan pienistä arkisista kokemuksista. Siitä, miten äiti puhuu omasta ulkonäöstää, miten isä kommentoi naisia, miten vanhemmat ylipäätään puhuvat muista ihmisistä. Keskittyykö kommentointi nimenomaan ulkoisiin seikkoihin, vai vaikkapa siihen, kuinka ihana joku ihminen on avuliaisuudessaan ja iloisuudessaan? Oma osansa ihanuuden kokemisessa on toki ympäröivällä yhteiskunnalla, medialla ja kaveripiirillä, mutta tärkeä pohja luodaan kotona.

Hallström lähtee kirjassaan liikkeelle jo aivan ihanan minän ensihetkistä, vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta. Minuun kolahti etenkin se, että vanhemman ja lapsen välisen hyvän vuorovaikutussuhteen luomiseen tarvitaan aikaa ja paljon, paljon läheisyyttä. Pieni vauva on takertuva ja riippuvainen. Nämä asiat ovat nykyisessä suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme usein taakkoja. Pitäisi saada lapsi varhain nukkumaan omaan sänkyyn ja äidin pitäisi pystyä tekemään pian synnytyksen jälkeen kaikkea, mitä teki ennenkin. Parempi olisi hyväksyä, että pieni lapsi tarvitsee läheisyyttä, jotta pystyy myöhemmin irtautumaan ja luottamaan itseensä sekä siihen, että vanhemmalta saa tukea ja hoivaa, kun siihen on tarve. Itseäni onkin mietityttänyt juuri tämä nukkumisasia, josta ajatellaan niin kovin eri tavoin. Meillä on päädytty siihen, että neiti nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta pääsee kyllä viereen aina kun tahtoo. Pieni, tuhiseva tyttö toisessa ja vähän isompi köriläs toisessa kainalossa on parhautta! Meillä on nukuttu perhepedissä ihan alusta asti ja hyvin onkin nukuttu. Tässäkin asiassa uskon lapsentahtisuuteen. Omaan sänkyyn ja huoneeseen siirrytään sitten, kun siihen ollaan valmiita :)

Olen miettinyt myös paljon "täydellistä vanhemmuutta" ja kokenut välillä myös hieman huonoa omaatuntoa siitä, että en ole ollut järin kiinnostunut viemään tytärtäni muskariin tai vauvajumppaan tai johonkin muuhun kehittävään harrastukseen... Tärkeä muistutus minulle Hallströmin kirjassa onkin se, että "ihan tavallinen riittää". Täydellinen ei tarvitse olla. Ei haittaa, jos koti ei aina kiillä. Ei haittaa, jos kotona ei kerran viikossa tuoksu tuore pulla. Ei haittaa, jos asiat eivät aina muutenkaan mene suunnitelmien mukaan. Hyvälle vanhemmuudelle ei pidä asettaa kriteerejä. Vanhemmuus on keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä,  ei suorittamista. Sellaista pitäisi olla elämänkin ja myös lapsen olisi hyvä oppia sietämään tätä epätäydellisyyttä ja löytämään ilon hetkistä. Tärkeää vahemmuudessa onkin olla läsnä elämän tähtihetkissä, vaikkapa siinä, kun lapsi ensi kertaa saa käteensä kevään ensimmäisen kirkkaankeltaisen leskenlehden. Yhtä tärkeää on tietenkin olla läsnä niissä kaikissa petymyksen hetkissä, joita lapsi joutuu elämässään kohtaamaan. Tiskaamisen voi jättää kesken, likaiset astiat kyllä jaksavat odottaa. Tässä hetkessä tärkeintä voi olla vaikkapa palikoiden kasaaminen torniksi.

Hällströmin kirjassa olisi vielä paljon enemmänkin asioita, joita haluaisin jakaa teille, mutta tästä tekstistä taitaisi tulla pikkuisen liian pitkä, jos se ei sitä vielä ole. Lukekaa kirja siis ihan itse, jos kiinnostaa. Suosittelen sitä lämpimästi! :)

Rakasta, rajoita, ole läsnä, naura kun naurattaa ja ota syliin kun itkettää. Elä hetkessä.

Ihanin kesäterveisin Sanna - ihana oma itsensä :)

Sateista kesäkuuta

Ei ole kovin kesäinen tunnelma. Vettä sataa kaatamalla ja muutenkin on kylmä. Koska tällä hetkellä en ole töissä, en päässyt edes nostattamaan kesätunnelmaa kevätjuhlaan. Myöskään yksiäkään ylioppilasjuhlia tai valmistujaisia ei tälle keväälle sattunut, joten kesätunnelmaa pitänee hakea muualta jahka kelit paranee.

Tänään on kuitenkin ollut sopiva päivä tuusailla kotona kaikenlaista. Ikeasta ostamani tanko koukkuineen pääsi koristamaan keittiön välitilaa. Keittiö kaipasi mielestäni jotakin mustaa ja tämä sopi tarkoitukseen kivasti. Voi olla, että seuraavalla reissulla ostan vielä sinkkisten ruukkujen tilalle valkoiset - ne kun jäivät pikkuisen kaivelemaan..

Sadepäivän iloksi tuli tehtyä myös suklaamuffinsseja, joihin käytin kaapin perukoille jääneet ranskalaiset pastillit. Muffinssit on tehty pätkismuffinssien ohjeella ja kuorrutuksen sovelsin ihan itse.. Epämääräistä ohjetta pukkaa tässä:

Ranskalaiset muffinssit (n. 10 kpl)

Muffinssitaikina:

määrittelemätön määrä ranskanpastilleja murskattuna

150 g margariinia

1,5 dl sokeria

2 kananmunaa

3,5 dl vehnäjauhoja

 2 tl leivinjauhetta

2,5 rkl tummaa kaakaojauhetta

1,5 dl kermaa tai maitoa

Kuorrute:

tomusokeria

tummaa kaakaojauhetta

loraus kahvia

tilkka sulatettua margariinia

pari ruokalusikallista maustamatonta tuorejuustoa

Koristeeksi ranskanpastilleja

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen kerman tai maidon kanssa. Lisää taikinaan vielä murskatut ranskanpastillit. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä paistettujen muffinssien päälle kera koristeiden. Namskis.

Onnea kaikille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille ja hyvää kesälomaa kaikille, joilla se tänä viikonloppuna alkaa! Ensi keväänä olen minäkin taas veisaamassa suvivirttä kevätjuhlassa :)