keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Aikaisen aamun pionifiilistelyä

Jaksatteko lukea vielä yhden pionihehkutuspostauksen? Aika monessa blogissa on viime aikoina ihasteltu kauniita pioninkukkia, enkä ollenkaan ihmettele sitä, sillä sanomattoman kauniita kukkiahan ne ovat! 

Minäkään en siis voi olla omistamatta yhtä postausta tälle keskikesän kuningattarelle. Pioni on yksi lempikukistani, ja tähän on ihan oikea syy. Olen syntynyt kesäkuun lopussa, ja lähes jokaisena syntymäpäivänäni lapsuudenkotini pihassa pioni on tuolloin ollut täydessä kukassa. Ja arvatkaa vaan, kuinka mielikuvituksellisia synttärikuvia minusta on otettu? Vuosi toisensa jälkeen olen pönöttänyt pionipensaan vieressä. Noissa kuvissa huomaa kasvun, niin pionin kuin tytönkin!

Samasta pionipuskasta sain tänäkin vuonna syntymäpäiväkukkani, ja niiden lakastuttua hain vielä uusia oksia maljakkoon, sillä nyt Pioneista kannattaa nauttia leikkokukkina, jos kukinto ei jo ole ohi. Kovat sateet saavat nimittäin pensaat näyttämään helposti kovin reppanoilta. 

Alla on muutama kuva eilisaamulta, kun jälleen kerran olin pikkusiskon kanssa aikaisin hereillä. Aikainen aamuaurinko saa kodin näyttämään ihan omanlaiseltaan. Huomatkaa muuten Taavin lokoisa asento ensimmäisessä kuvassa! Ihan mielellään itsekin ottaisin vielä yhtä lokoisasti aamukuudelta.. 




Koska pionit ovat kuuluneet olennaisesti lapsuuteni juhlapäiviin, ovat ne saaneet tärkeän roolin myös myöhemmissä keskikesän juhlissa. Neljä vuotta sitten nimittäin pionit koristivat myös hääkimppuani, jonka muuten aika uskaliaasti tein itse. Hyvin kesti kimppu koko päivän ja vielä monta myöhempääkin. Lopputuloksen näette alla olevasta neljän vuoden takaisesta kuvasta. Ihan päin mäntyä ei tainnut mennä, sillä myöhemmin sain tehdä hääkimpun vielä kaasollenikin. :)


Yllättääkö nyt, jos kerron, että pioneita on istutettu myös pihamme toiseen kukkapenkkiin? Pari valkoista kiinanpionia yrittää nyt epätoivoisesti juurtua pihamaamme multaan. Toivon, että ainakin parin vuoden kuluttua saisin poimia pionikaunottaria myös omalta pihamaaltamme!



8 kommenttia:

  1. Oi kyllä, tarinat Pioneista kiinnostavat kyllä! Juuri äsken kippasin maljakosta jo lakastuneet Pionit roskikseen, ja mietin, vieläkö saisin jostain uudet... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa pionit alkavat olla loppu. Minäkin kyselin lähikukkakaupasta viikko sitten ja siellä sanottiin, ettei ole, kun on niin kovissa hinnoissa jo.. Ehkä joitain myöhäisempiä lajikkeita voi vielä tulla.

      Poista
  2. Voi että mä toivoisin, että saisitte nukkua vähän pidempään! Kaunis hääkimppu ollut sinulla :) Tykkään pioneista ihan nupuillaan ja sit kun ne ovat ihan pikkasen avautuneet. Nupuillaan olevista pioneista tein postauksen jokunrn hetki sitten, mutta jaksan lukea niistä muidenkin blogeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä noihin aamuheräilyihin on jo aika tottunut. Yön voisi toki nukkua jo ilman katkoja ;) Mäkin tykkään eniten ihan nupullaan olevista pioneista. Äitin puskassa ei enää montaa nuppua ollut..

      Poista
  3. Pioneja jaksaa aina ihailla, yksikään postaus ei ole liikaa :)
    Itsestäni on kuva yksivuotispäivänäni mummolan pionipuskien vierellä, pionit kuuluvat kesään ja syntymäpäivään!
    Upea hääkimppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä olin itsekin kimppuun ihan tyytyväinen, vaikka sen kestävyys jännittikin aika paljon, kun mitään kokemusta kimppujen tekemisestä ei aiemmin ollut. Hyvin kesti :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)