perjantai 18. heinäkuuta 2014

Feta-pinaattipiirakka

Tiedättekö sen tunteen, kun syö jotain niin hyvää, että sitä on pakko tehdä heti kotonakin? Äidilleni tarjottiin lomareissulla feta-pinaattipiirakkaa. Reissusta palattuaan, samana päivänä vieläpä, äitini tarjosi samaa piirasta minulle. Kierre oli valmis. Minä tein piirasta tänään, ja koska syöjiin kuului nyt ainoastaan oman ruokakuntamme väkeä, jaan ohjeen täällä blogissa.

Piiraan alkuperäinen ohje on kuulemma Martoilta. Äitini oli kirjoittanut paperille vain ainesosat ilman sen kummempia määriä, ja minä sitten koetin lopulta muistella, mitä aineita reseptissä oli. Siispä piiras ei varmasti ole ihan samanlainen kuin alkuperäinen, mutta hyvää oli!


Feta-pinaattipiiras (pyöreä piirakkavuoka)

1 pkt Sunnuntai ruis-perunapiirakkataikinaa
pinaattia (pakasteena tai tuoreena, minä käytin noin 50 g tuoretta pinaattia)
fetaa noin 150 g
kourallinen pinjansiemeniä
kirsikkatomaatteja
3 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
juustoraastetta

Taputtele sulanut ruis-perunataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levittele pohjan päälle sulaneet tai ryöpätyt pinaatit, fetat, pinjansiemenet ja puolitetut kirsikkatomaatit. Sekoita munat ja ruokakerma ja kaada täytteiden päälle. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa 20 - 30 minuuttia.


Minä olen suolaisten piirakoiden suuri fani! Tämä piiras pääsi savulohipiiraan ja feta-tomaattipiiraan kanssa lemppareiden joukkoon! 

Kivaa viikonloppua! 

2 kommenttia:

  1. Siis mitä, käytätkö sinä puolivalmiita?! Aijaijai :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän se pitäis rukiitkin pohjaan itse pellolla kasvattaa, mutta kun ei ehi ja jaksa! :D

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)