tiistai 23. syyskuuta 2014

Kuin lapsi karkkikaupassa

Tänään aikaisin aamusta maa oli valkoinen! "Kuka on laittanut lunta meidän katolle?" kysyi isosisko. Joku taitaa nyt koettaa kertaheitolla tehdä meille talven. Niin on kylmä. Voi, kuinka olisikin kivaa, jos talvi tulisi joskus ihan kunnolla niin, ettei ensin tarvitsisi tarpoa viikkokausia loskassa ja rännässä.

Älä Talvi kuitenkaan tule ihan vielä. Pitäisi ennättää tehdä vielä muutama pihahomma. Onneksi kukkasipulien istutus ei ole se urakoista suurin, kun tänä syksynä kerrankin sain aikaiseksi sellaisia ostaa. Kyllä oli olo kuin lapsena karkkikaupassa, kun puutarhamyymälässä myytiin kukkasipuleita kappaleittain: "Kolme noita, pari noita toisia ja sitten vielä yksi tuollainen iso..."


En tietenkään muistanut kirjoittaa ylös, mitä lajikkeita ostin, mutta ainakin ensi keväänä kukkapenkistä pitäisi nousta hennon vaaleanpunaisia, kerrottuja sekä vähän suurempia valkoisia ja pinkkejä tulppaaneita. Lisäksi yhteen penkkiin ostin valkoisia krookuksia. Toiveena olisi saada joskus pihaan kukoistava liljapenkki, joten ostin myös muutaman liljanmukulan.

Jos puutarhamyymälässä oli olo kuin lapsella karkkikaupassa, niin kyllä eräs toinenkin juttu sai aikaiseksi jonkinlaisen karkinsyöntiin verrattavan olotilan. Sain eilen lainaksi saumurin naapurilta (kiitosta vaan!) ja koko illan harjoittelin sen käyttöä. Millään en malttanut lopettaa, ja nyt on hartiat jumissa. Sen siitä saa. Koukkuun kuitenkin jäin, ja saumurikuume vaan nousee. Onko siellä saumurin omistajia tai sellaisesta haaveilevia? 



6 kommenttia:

  1. Oi, sipulit! Hyvä kun muistutit :) ja hei ole hyvä vain - lompakko kiittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lompakko tosiaan kiittää! Tuo kone vaikuttaa ihan hyvältä, mutta kyllä keksin jo ainakin yhden lisäominaisuuden, jonka tarviin saumuriin, ja sehän tietty maksaa! On tosi kiva, että voi ensin kokeilla yhtä konetta rauhassa - naapurit <3

      Poista
  2. Saumurinkuvat kiiltelee täälläkin silmissä :D hassua, että ennen kuin klikkasin itseni sivuillesi niin mietin taas sitä saumuria, että mistäköhän sen ostais.. minkälaisen jne.. =) ja sitten huomasin viimeisimmän postauksesi pohdinnan sur-ruttelun ihanuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla saumurikuume nostaa päätänsä vähän väliä ja nyt on ehkä tultu siihen pisteeseen, että se on pakko hankkia. En vain minäkään ihan tiedä, mikä ja mistä. Olen kuullut, että Virosta tilaamalla saisi edullisesti hyvän. Toisaalta paikallista yrittäjää kai pitäisi tukea.. :)

      Poista
  3. Hurmaavat kukkasipulit! Niissä asuu elämän kevät!
    Ja onneksi ne saa vaikka rautakangella jäiseen maahan!
    Lähetän vielä vähän lämpöä tummuviin syysiltoihin täältä etelän auringon syleilystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Vaikka syksystä ja pimenevistä illoista pidänkin, on etelän lämpö enemmän kuin tervetullutta. Purkitan sen ja avaan, kun räntäsade piiskaa ja syystuuli vihmoo! :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)