keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Joulukalenterihommia

Nyt on taas talo täynnä touhua, kun sain miehen ja pikkuneidit tänään kotiin. Parin päivän hiljaiselon jälkeen juoksu, touhu ja kaikkinainen metelöinti tuntuu taas aika kivalta! :) 

Ensimmäisen vapaailtani käytin, kuinkas muutenkaan, joulukalentereiden askarteluun. Lapsille tein paperipussukkakalenterin, josta saattaa vilahtaa myöhemmin kuvia, kunhan saan sen ripustettua paikoilleni. Sen lisäksi innostuin askartelemaan kalenterin myös vähän aikuisempaan makuun, kun huomasin, että netissähän on vaikka mitä tulostettavia kalentereita. Omaan kalenteriini numerot tulostin TÄÄLTÄ. Kalenterin numerot on kai tarkoitettu koottavaksi pieniksi laatikoiksi, mutta minä leikkelin numeroita vähän pienemmiksi ja liimailin ne valkoisille pahvilapuille. Lappusten taakse tulostelin kaikenlaisia höpsöjä (joo ei ehkä ihan niin aikuismaisiakaan) juttuja, jouluisia puuhia, runoja, biisejä ja muuta kivaa. Tämän kalenterin saajaa en kuitenkaan vielä paljasta! 

Onko siellä muita joulukalenterihommiin hurahtaneita? 


Vaikka mainostinkin viettäneeni pari hiljaista iltaa, niin pakko on todeta, että eilen niitä hiljaisia tunteja ei ollut kovin montaa. Vietimme nimittäin hauskaa iltaa 13 bloggaajan kanssa Modernisti Kodikas -blogin Kertun luona, ja kyllä siinä taisi äänenvoimakkuus yltää aika korkeisiin lukemiin. Oli tosi hauskaa tavata taas joukko keskisuomalaisia bloggajia ja tutustua myös oululaiseen kaimaani, Luumutar-blogia kirjoittavaan Sannaan! Saatan palata kuvien kera eiliseen iltaan ja Kertun kauniiseen kotiin, kunhan saan kameraa purettua. :)

3 kommenttia:

  1. Hei oli tosi mukava nähdä eilen. Ilta oli todella piristävä. Ja superkiitos noista numeroista. Puhuimme juuri tänään joulukalenterin teosta tyttären kanssa ja numeroitakin sivuttiin. ��

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva kalenteri-idea, tykkään paljon. :)
    Olisi kiva tehdä meillekin kalenteri, mutta saa nyt nähdä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se niin on, että paljosta kivasta jää paitsi kun ei omista tulostinta :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)