perjantai 28. marraskuuta 2014

Mistä löysin täydelliset työkengät?

Töihinpaluu aiheutti taas kenkäongelman. Tykkään käyttää töissä kenkiä, joissa on pieni korko, mutta kovinkaan monissa korkkareissa en jaksa kävellä koko päivää. Työssäni nimittäin kävelen ja seison aika paljon, joten jalat ja selkä ovat toisinaan koetuksella.

Kun sain mahdollisuuden testata Crocsin työkenkiä, tartuin täkyyn ilomielin. Ensimmäinen ajatus Crocseista työkenkinä taitaa aika monella olla ne perinteiset reikäsandaalit, joita saa jokaisessa sateenkaaren värissä. Vaikka sateenkaari onkin ehdottomasti päivän väri, yllätyin aika positiivisesti, kun huomasin, että Crocsilla on myös tosi kivoja korkkareita ja saappaita siistimpiinkin menoihin.

Minä iskin silmäni näihin nahkaisiin korkokenkiin, joissa on kaunis kiilakorko. Yhden päivän niillä töissä käveltyäni voin kyllä todeta, että kovin olivat mukavat jalassa. Kengät ovat kevyet, ja nahka tuntuu mukautuvan kivasti oman jalan malliin. Tylsästi valitsin mustat, ne kun sopivat niin monen asun kanssa.





Sen verran jäi kutkuttelemaan myös nämä kiilakorkosaappaat, jotka ovat ilmeisesti lestiltään hyvin samanlaiset kuin valitsemani työkengät, että saatan joutua illalla kurkkaamaan Crocsin nettikauppaan. Koodilla BLACKFRIDAY verkkokaupasta saa nimittäin tänään illalla klo 18 - 24 kaikki tuotteet -30 %:n alennuksella! Eikös uudet nahkasaappaat olisi aika hyvä joululahja ihanalle itselleen? :)

Hyvistä kenkätarjouksista pysyt kärryllä seurailemalla Crocsia  Facebookissa tai  Instagramissa !

Mukavaa viikonloppua teille kaikille! 


* Postaus toteutettu yhteistyössä Crocsin kanssa

4 kommenttia:

  1. Onpas tyylikkäät kengät, tykkään kovasti!

    Hei, sellaista lähdin ihan tarkistelemaan, että oliko se kaunis kynttilapakkaus sun tuliainen tiistaina? Siinä oli niin kova tohina, että en ole ihan varma.

    T. Kerttu / Modernisti Kodikas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo kivat! :)

      Niin, kynttiläpaketti ei siis ollut minulta, vaikka tosi kiva olis kyllä väittää, että minähän sen niin kivan tuliaisen toin. Mutta ei menny kauaksi! ;)

      Poista
  2. Oi nuo voisivat olla todella hyvät ja niin kivan näköiset. Tunnelmallista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvät kengät ovat kyllä. Nyt jo muutama päivä niillä talsittu töissä!:)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)