Kesä on kypsä pomittavaksi

Loppukesään liittyy paljon ihanaa. Vaikka mielessä on tietty haikeus kesän kääntymisestä syksyyn, elokuu on silti jotenkin kiehtova. Puutarhat ovat vehreitä, kun kasvit ovat saaneet kasvaa koko pitkän kesän. Metsä kutsuu poimimaan antimiaan, keittiössä tuoksuu hillo ja pakastimeen säilötään vitamiinit talven varalle. Syksyyn liittyy myös vahvasti uuden alku ja tulevat haasteet. Syksyllä alkaa moni uusi harrastus tai vanha jatkuu tauon jälkeen. Myös työssäni koen syksyllä vahvasti uuden alun. Uusi lukuvuosikalenteri täyttyy pikkuhiljaa merkinnöistä ja pääkopalla on jälleen virtaa ideoida uutta. Kesän muistot ovat silti vielä vahvasti mielessä, sillä tavallaanhan kesä on vielä ihan käsillä. Lämpimiä päiviä on vielä lupa odottaa, mutta pimenevät illat siirtävät silti ajatukset väistämättä syksyyn.

  

Kovin moni loppukesän muistoista liittyy omaan lapsuudenkotiini ja kotikylän maisemiin. Mustikkaretket, mustaherukkamehun tuoksu keittiössä, pienet porkkanat suoraan kasvimaalta, värikkäät kukkapenkit, äidin syntymäpäivä heinäkuun lopussa, syksyn ensimmäiset koulupäivät ja  "suora", jota pitkin ajettiin polkupyörillä kouluun ja joka silloin tuntui tuskaisen pitkältä. 

Varsinkin, kun kesä on säidensä puolesta ollut kovin vaihteleva ja perinteisiä kesäaktiviteetteja rantapäivineen ei ole ollut kovin paljoa mahdollista harrastaa, en jotenkin ole saanut kiinni tästä loppukesän ihanuudesta. On vain tuntunut vähän tyhjältä. Tässäkö se nyt oli?

Siispä olen tosi onnellinen, että lähdimme tyttöjen kanssa viettämään vielä viimeisiä kesälomapäiviä lapsuudenkotini maisemiin. Kyllä, loppukesän fiilis löytyi täältä. Olen kierrellyt puutarhassa kukkakimppuja solmien ja miettien, mitä kasveja siirrän omaan pihaani. Olen ihmetellyt ja maistellut lasten kanssa äidin kasvimaan antimia ja siivonnut äidin meille noukkimia mustikoita. Olen syönyt mansikkakakkua ja mustikkarahkaa. Olen käynyt pitkästä aikaa lakkasuolla ja tullut sieltä minun mittapuuni mukaan mukavan saaliin kanssa takaisin.

Ajellessamme mummolaan nelivuotiaamme kysyi minulta: "Äiti, rauhoitutko sinä, kun pääset mummolaan ja mustikoita poimimaan?" En tiedä, mistä kysymys kumpusi, mutta kyllä siinä jokin perä taisi olla, vaikka niitä mustikoita en itse poiminutkaan. Mustikka- ja lakkaämpäreiden, puutarhaan istutettavien kasvien sekä äidin kasvimaan antimien kanssa on aika mukavaa lähteä takaisin kaupunkiin, jossa arki alkaa ihan justiinsa. 

Syksy tuo mukanaan uusia tuulia myös blogiin, sillä pääsin mukaan minulle todella mieleiseen juttuun huipun porukan kanssa. Luvassa on siis vähän muutakin kuin perusarkea tai ainakin kaivattua piristystä arkiseen aherrukseen. Siitä kirjoittelen kuitenkin lisää myöhemmin! :)

P.S. Tällä reissulla järkkäri ei ollut mukana, joten postauksen kuvat ovat kännykkäkamera laatua.