lauantai 18. heinäkuuta 2015

Marjainen juustokakku - helppo kesäherkku!

Taannoisessa synttäripostauksessa vilahti kuva neljävuotissynttäreillä tarjolla olleesta juustokakusta, ja kun ohjetta kyseltiin, ajattelin päivittää sen tänne blogiinkin. Kesällä tykkään helpoista herkuista. Uuni ei ole tänäkään kesänä monesti lämmennyt, vaikka yksi kesäloman tavoitteistani olikin leipoa pullaa. Kesäisten herkkujen pääroolissa saavat kuitenkin olla tuoreet marjat. Tämäkin marjainen juustokakku koristellaan kunnon marjakeolla.

Maustetut rahkat ovat mielestäni käteviä. Niillä saa juustokakkumassan makua helposti muunneltua. Tähän kakkuun käytin mustikka-vaniljarahkaa. Viime kesänä postailin ainakin tästä mansikkarahkakakusta, johon myös käytin maustettua rahkaa. Siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä, kannattaako näitä valmiiksi maustettuja valmisteita käyttää, sillä voihan marjasoseen toki itsekin tehdä. Välillä on lupa kuitenkin oikoa. Eritoten kesällä! :)



Marjainen juustokakku

200 g digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna

1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 prk maustettua rahkaa (mustikka-vanilja)
2 dl vispikermaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
tilkka sitruunamehua

mansikoita
pensasmustikoita
suklaata 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja painele irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjalle. Sekoita rahka ja tuorejuusto sähkövatkaimella keskenään. Lisää joukkoon sokerit. Kuumenna kattilassa tilkka sitruunamehua. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan sitruunanmehuun. Valuta liivateseos ohuena nauhana tuorejuusto-rahkaseokseen samalla sähkövatkaimella vatkaten. Vaahdota tämän jälkeen vispikerma ja kääntele se varovasti tuorejuusto-rahkaseokseen. Kaada massa pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa yön yli tai vähintään 4 - 5 tuntia. Koristele reippaalla marja-annoksella ja sulatetulla suklaalla. Itse käytin pensasmustikoita, sillä ne säilyvät kauniina tavallisia mustikoita pidempään. Suklaana oli sekä valkosuklaata että maitosuklaata. 



Tällaista tällä kertaa. Ehkä vielä pääsen siihen pullapostaukseenkin. ;)



2 kommenttia:

Kiva kun jätät kommentin! :)