lauantai 15. elokuuta 2015

Uuden äärellä - valmiina valmennukseen!

Ensimmäisen täyden työviikon jälkeen olo on aika kaikkensa antanut vielä lauantainakin. Aivot raksuttavat uusia nimiä ja asioita vielä nukkumaan mennessäkin, sillä työpäivät eivät ole päättyneet siihen, kun astun työpaikan ovesta pihalle. Ensimmäinen viikko näytti, että syksy tuo mukanaan monenlaisia haasteita. Hoitopäivien jälkeen lapset ovat kaivanneet kovasti syliä, joten omia työasioita olen selvitellyt iltaisin sen jälkeen, kun lapset ovat unten mailla. En silti valita, sillä tätä arkea kaipasin kovasti. Kroppa huutaa kuitenkin pitkää juoksulenkkiä tai muuta liikuntaa, josta tällä viikolla olen ehtinyt vain haaveilla. Syöminenkin on tainnut olla vähän sitä sun tätä. Pientä treeniä työn, perheen ja oman hyvinvoinnin yhdistäminen taitaa siis vielä tarvita!


Tätä treeniä onkin ihan pian luvassa. Pari viikkoa sitten livautin, että olen päässyt mukaan erääseen huippuporukkaan. Tämä porukka on kymmenen keskisuomalaisen bloggaajan tiimi, Iwello-jengi, joka treenaa yhdessä ja erikseen kymmenen viikon ajan IWELLO oy:n ammattilaisten ohjauksessa. Jokaisella naisella on omat tavoitteensa. Joku haluaa esimerkiksi pudottaa muutaman kilon, toinen parantaa yleiskuntoaan ja päästä irti sokerikoukusta, kolmas oppia yhdistämään työn, perhe-elämän ja treenin. Luvassa on siis monta tarinaa hyvinvoinnista ja liikunnasta, kun bloggaajat jakavat treenikokemuksiaan blogeissaan ja muissa some-kanavissaan. Pysy siis kuulolla - ehkä sinäkin saatat saada kipinän!



Ensi viikolla on ensimmäinen yhteinen treeni, ja sen jälkeen paljastuu, keitä mahtavia naisia projektissa onkaan mukana. Tämän projektin myötä pääsenkin kirjoittelemaan blogissani myös uudesta teemasta, liikunnasta ja hyvinvoinnista. Ennen ensimmäistä treeniä yritän valottaa ainakin siitä, millaisin tavoittein minä lähden kymmenen viikon valmennukseen.



Postauksen kuvat on otettu kännykkäkameralla. Siksi ovat kooltaan tavallista pienempiä ja laadultaankin kenties vähän heikompia. Lenkillä tulee harvoin kuljettua järkkäri kaulassa, mutta joskus kännykällä on pakko pari kuvaa räpsäistä. ;) Tämän viikon pitkä juoksulenkki koittaa huomenna. Nämä kuvat ovat iltapäivän kevyeltä rataslenkiltä, jonka tarkoituksena oli saada perheen pienimmäinen päiväunille. Yritykseksi jäi, mutta saimmepa ainakin nauttia kauniista loppukesän päivästä. 

Mukavaa elokuista lauantai-iltaa! Aurinko paistaa ja lämpöä riittää! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin! :)