maanantai 29. syyskuuta 2014

Telkkarihuoneprojekti etenee

Telkkarihuoneen sohva odottaa vielä päällistä, jonka olisi määrä saapua postiin ihan näinä päivinä. Myöskin matto ja valaisin ovat vielä hankintalistalla. Televisio pääsi kuitenkin jo paikalleen, kun seinään kiinnitettiin neljä Ikean Bestå-kaappia. 

Vaikka sohva onkin vielä alaston, vilteillä vuorattuna se on päässyt jo tositoimiin. Telkkarihuoneesta tuli kertaheitolla alakerran suosikkihuone. Siellä leikitään, katsotaan aamun ja illan Pikkukakkoset sekä nukutaan päiväunia. Hyvällä tuurilla me vanhemmatkin jaksamme joskus iltaisin katsoa jakson tai pari jotakin sarjaa. Ennen tämä huone oli lähes kokonaan ilman käyttöä, joten muutos on huomattava!

Seinät (yhtä tapettiseinää lukuun ottamatta) maalattiin täyshimmeällä maalilla, jotta seinään voisi heijastaa kuvan tykiltä. Koska suunnitelmat muuttuvat tiuhaan, ajatus tykistä on kuin onkin hautautumassa, sillä nyt kun telkkari ei ole olohuoneen keskipiste, annoin miehelle valtuutuksen tutkailla aiempaa reilusti suuremman television hankintaa. Saa nähdä, mihin suuntaan tämä tykki-telkkarikeskustelu kääntyy, mutta tällaista kuvaa sohvalta käsin katselemme tällä hetkellä.  




Kuinkas teillä katsellaan telkkaria? Olohuoneessa vai jossain muualla? :)


10 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää!!! Meillä on vähän samoja puuhia meneillään.. Saispa vaan uuden tv-tason :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään nyt, että on erillinen huone tv:n töllötykseen. Jotenkin tuo olkkari rauhoittui nyt kivasti :) Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, kun myin vanhan tv-tason... Aika vaarallista! ;)

      Poista
  2. Olohuoneessa, mutta itse asiassa voisi olla kiva jokin erillinen "viihde-huone" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eiköhän se yleisin tv:n katselupaikka olekin olkkari. Moneen olohuoneeseen telkkari sopiikin ihan hyvin, mutta meillä sille ei jotenkin ollut sellaista paikkaa, jossa se olisi ollut kivannnäköinen. Tämä tv-huoneratkaisu on nyt hyvä. Ja tosiasiassa tämä huonehan on oikeastaan olohuoneen jatke, sillä se on välittömässä yhteydessä olkkariin. Telkkaria siis voi halutessaan vaikka olkkaristakin katsella :)

      Poista
  3. Olohuone se taitaa olla suosituin töllön tölläämis paikka meilläkin. Aikani pyristelin keittiön töllöä vastaan, mut annettuani periksi,olen todennut sen olevan ok.Aamukahvit aamutv:n seurassa saa päivän liikkeelle :)
    Ja ällini sain siinä läpi,että töllö on kaapissa,ovet kiinni niin ei häiritse sisustusta. Muu talossa asusteleva väki oli sitä mieltä,että se on turhan pitkälle vietyä,mutta minusta tekniset vempaimet ei tarvitse kaikkien olla esillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tavallaan on ikävä sitä, että voi katsoa aamu-uutisia telkkarista aamupalaa syödessään, mutta toisaalta nyt voi keskittyä lehteen! :) Jos meidän tv olisi jäänyt olohuoneeseen, olisi yksi vaihtoehto meilläkin ollut telkkarikaappi, jonka sisään töllöttimen saa. :)

      Poista
  4. Kivan näköistä! Itsekin niin haluaisin olohuoneesta tvn pois ja erillisen huoneen töllön katsomista varten, mutta pitäis kai laajentaa taloa :)) Meillä kyllä tvtä katsomaan myös makkarissa ja lastenhuoneessa. Makkariin voisi tvn laittaa telkkarikaappiin niin hieman rauhoittuisi tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo telkkarihuone on niin sopivasti olohuoneen jatkeena, että telkku on siellä oivalla paikallaan. Meilläkin varmaan muuten olisi ollut talon laajennus edessä, ja siihen tuskin olisi lähdetty. ;) Sähkäri kysyi meiltä talon rakennusvaiheessa, tuleeko makkariin telkkari, mutta silloin olin ehdottomasti sitä mieltä, että ei tule. Taitaa siellä paikka telkkarin piuhoille silti olla, mutta vielä on makkari telkkariton. Vaan olishan se joskus ihan letkeää katsella sunnuntaiaamuisin lasten kanssa sängyssä makoillen Pikkukakkosta.. :)

      Poista
  5. Meillä on tykki olkkarissa ja tv makkarissa. useinmiten olkkarissa katsellaan mutta haluaisin tykin tilalle ison telkkarin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Tykki ei siis ole ollutkaan olkkarissa paras vaihtoehto? Mekin nimittäin sitä tykkiä myös olkkariin kaavailtiin, mutta nyt tosiaan koko tykkiajatus on haudattu..

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...