keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Alku uudelle


Sinne lähtivät nämä tytöt hoitoon. Siskon kanssa on turvallista tutustua uuteen paikkaan. Pienempi ei tainnut oikein vielä edes käsittää, mitä edessä on, kun lähti innoissaan kohti uusia leikkejä. Isompi pikkuisen arasteli alkuun, mutta lähtiessäni oli jo touhuissa tiiviisti mukana. "Minä pidän huolta pikkusiskosta ja pikkusisko pitää huolta minusta", tuumasi isompi useampaankin kertaan, kun hoidon aloituksesta puhuimme. Toivottavasti tämä ajatus kantaisi näitä neitejä koko elämän mittaisen matkan. <3

Lapset oli sinänsä helppo jättää hoitoon, sillä osittainen kotiarki jatkuu edelleen. Hoitopäiviä on näin alkuun vain kymmenen kuukaudessa. Saimme paikat kivan oloisesta ryhmiksestä, jossa varmasti riittää virikettä ja touhua, hoidosta ja huolenpidosta nyt puhumattakaan. Olo on silti vähän outo, kun istun täällä tyhjässä ja hiljaisessa talossa. Itselleni tämä on nyt paikka miettiä, mitä tulevaisuudessa teen. Aivonystyröitäni aion ainakin herätellä kohmeesta tässä kevään aikana laajentamalla ammattipätevyyttäni opiskelemalla. Myös verkkokauppaa ja pipopisnestä pitäisi taas hieman herätellä ja suunnata senkin puolesta ajatukset kohti kevättä. Jos joku tarjoaisi minulle kiinnostavaa työtä, en panisi sitäkään pahakseni. ;) Luulen, että pian on taas monta rautaa tulessa! Jotta päästään sanoista tekoihin, suuntaan nyt kohti kangaskauppaa.

Hyvää keskiviikkoa sinulle! 

6 kommenttia:

  1. Intoa ja voimia uuteen! Täällä mennään vähän samoissa tunnelmissa, vaikka jo syksyllä aloitettuna. On se edelleen välillä omistuista olla itsekseen kotonaan töissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Intoa kyllä riittää tällä hetkellä vaikka ja mihin, mutta kai pitäisi keskittyä olennaiseen. Tänään osasin jo sanoa Ei yhteen mielenkiintoiseen työtarjoukseen, kun tajusin, että siihen ei ole järkevää ryhtyä nyt. Kiva kun löysit blogiini! Kävin kurkkimassa myös sinun blogiisi ja päädyin hienoon verkkokauppaan - mahtavia tuotteita! :)

      Poista
  2. Ihana vaihe teillä, tsemppiä uudenlaiseen alkuun! :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti uusi arki on mieluisa ja tulevaisuus selkenee :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...