perjantai 17. tammikuuta 2014

Viirinauha jämäkankaista

Ystäväni kiikutti minulle joulun alla kasan Marimekon kangaspaloja. Kasassa oli lähinnä pieniä paloja ihania mustavalkoisia kankaita ja sitten vähän isompi pala pinkkiä Kulkue-kangasta. Kulkueesta en ole vielä hennonut tehdä mitään, sillä kuvioita ei hennoisi katkaista, joten kankaasta pitäisi tehdä joku vähän isompi juttu. Se jääköön siis vielä odottamaan inspiraatiota. 

Jotakin halusin kuitenkin jo tehdä, joten ompelin pienistä paloista viirinauhan. Kanttinauhakin on vanhasta lakanasta leikattu, joten tekele syntyi nyt kokonaan jämäkankaista. Viirinauha roikkuu nyt portaikossa, mutta siirtynee siitä kyllä tyttären huoneeseen.





Täällä ollaan aika odottavissa tunnelmissa ja koetetaan keksiä tekemistä. "Minulla on niin ikävä sitä vauvaa", neiti totesi taas tänään. Niinpä. Kumpa voisikin Becketin komedian tapaan todeta, että "huomenna hän tulee". Tosin näytelmässä odotettu henkilö ei saapunutkaan koskaan. Tämän meidän tapauksen kyllä pitäisi saapua ihan lähiviikkoina.

Pakkasta saisi olla himpun verran vähemmän ja lunta enemmän, jotta ulkoilu olisi mukavampaa. Tämän aamupäivän olemme viettäneet kokonaan sisätiloissa lämmitellen takkaa, maalaillen vesiväreillä, leikkien nukeilla ja pehmoleluilla ja.. Iltapäivällä on ehkä pakko lähteä karaisemaan itseään tuonne pakkaseen. Muuten hajoaa pää sekä pienemmällä että isommalla emännällä.


7 kommenttia:

  1. Kivan viirin sait hukkapaloista tehtyä. Meillä kanssa tämän tyylinen viiri tytön huoneessa Marimekon kangas
    paloista tehtynä.
    Mukavaa viikonloppua

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva, että ei tarvitse ainakaan ihan hukkaan heittää kauniita kangaspaloja, vaan niistäkin voi saada vielä jotakin aikaiseksi. Mukavaa viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
  2. Kaunis viiri!!! Mun on pitänyt myös tehdä isomman pojan huoneeseen mustavalkoinen viiri, nyt kangasviirin virkaa toimittaa huoneessa väliaikainen paperista tehty mustavalkoinen viiri:D

    Hirmuisesti tsemppiä loppumetreille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsemppiä tarvitaan, varsinkin tähän odottelun sietämiseen :)

      Poista
  3. Taas on yksi kaima bongattu ja klikkailin itseni lukijaksikin :) Minullekkin on kertynyt Marimekon jämäpaloja, joista ajattelin värkätä ensi jouluksi joulukalenterin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, kaima! :) Joulukalenterihan olisi myös hyvä idea pienistä jämätilkuista, pistetäänpä korvan taakse!

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)