keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syksyä sisälläkin

Syksyllä kaipaan sisustukseen tummempia sävyjä. Siispä sohvalle on kerääntynyt läjä tummia tyynynpäällisiä ja tummanharmaa viltti. Kesän terassilla oleillut vanha ikealainen peltipöytä siirtyi sohvan viereen kylmyyttä karkuun. Siihen on hyvä laskea vaikkapa kupponen kuumaa tai kuten näissä kuvissa, muutama syksyisestä kukkapenkistä taitettu oksa. En tiedä, mitä nämä kukat ovat nimeltään, mutta availevat tummanvioletteja kukkiaan vasta nyt ja kestävät maljakossakin kauan. Omassa pihassamme näitä ei (vielä) ole, mutta äidin kukkapenkissä ne rehottavat siihen malliin, että keväällä sieltä voisi pari alkua joutaa meillekin (vink, vink).

Olen huono päivittämään sisustusta vuodenaikojen mukaan. Lähinnä syksyisin ja keväisin vaihtuvat sohvatyynyjen päälliset. Kesäisin olen päätynyt ottamaan monet verhot kokonaan pois ikkunoista. Silloin haluan kaiken mahdollisen valon myös sisälle. Syksyllä taas vähitellen ripustelen verhoja takaisin ikkunoihin. Aika harvoin löydän itseni sisustusostoksilta muualta kuin kirpputorilta. Kun viime syksynä olin vailla tummia sohvatyynyjä, päädyin värjäämään vanhat valkoiset pesukoneessa harmaiksi. Tämä oli oikein onnistunut ratkaisu, eikä kaappiin päätynyt lojumaan vanhoja tyynynpäällisiä. 

Päivitetäänkö teillä sisustusta vuodenaikojen mukaan? 

 



15 kommenttia:

  1. Olen myös aika huono päivittämään sisustusta vuodenaikojen mukaan, mulla tuppaa olemaan samat asiat esillä ympäri vuoden. Ainoat mitkä vaihtuu meilläkin on tyynynpäälliset ja tottakai maljakkojen sävyt ja niissä olevat kukat. Verhot on niin neutraalit että pysyvät sellaisina kuin ovat, samoin matot sun muut kalusteet - ylimääräistä tilpehööriä meillä ei hirveämmin olekaan.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös verhot ovat yleensä valkoisia tai muita yksivärisiä, joten ne vaihtuvat hyvin havoin.

      Poista
  2. Enpä ole koskaan ainakaan tietoisesti sisustanut sen mukaan, mikä vuodenaika on meneillään. Tosin kyllähän se fiilis sisustukseen varmasti ainakin osittain syntyy vuodenajan vaikutuksestakin. Tai sitten markkinamiehet osaa meihin hyvin istuttaa ajatuksen siitä syksyisestä tai kesäisestä sisustuksesta. ;)

    Meilläkin näyttää kukkivan pihassa tuo sama kukka. Aika myöhäinen tyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen myös vähän sitä mieltä, että markkinamiehet ovat aika taitavia työssään. Kyllä joskus lehtiä lukiessa tulee sellainen olo, että pitäisi vähän "päivittää" kodin sisustusta..

      Poista
  3. Olisiko komeamaksaruohoa? Näyttää samalta kuin meidän pihassa...

    VastaaPoista
  4. Kaunis nurkkaus ekassa kuvassa.
    Sanoisin, että vuodenajat vaikuttavat ainakin vähän meillä sen mukaan, että syksyä kohden kynttilöiden määrä lisääntyy ja saatan laittaa myös muutamat valosarjat. Saa nähdä tässä uudessa kodissa miten koti elää ja sisustus sen myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, että kynttilöitä tulee tietysti polteltua syksyllä enemmän, joten ne ovat myös esillä!

      Poista
  5. Sama juttu, en päivitä sisustusta, mutta syksyllä huomaan tavaran(kynttilöiden, tyynyjen, huopien) lisääntyvän kun taas keväällä teen aina vaistomaisesti totaalisen tavaroiden hävityksen ja selkeytän sisustusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, keväällä siivousvimmassa tulee kyllä tyhjenneltyä kotia ylimääräisestä sälästä. Syksyllä ne eivät niin haittaa, kun ei pölykään näy samalla tavalla kuin keväällä! :)

      Poista
  6. Jonkun sortin maksaruoho taitaa tuo kukkija olla :)

    VastaaPoista
  7. Syksyllä otan esille enemmän tuikkulyhtyjä ja sohvalle tulee pehmeämpi peitto. Ostoslistalla on nyt valkoinen talja divaanille ja pari kivaa lyhtyä etuterassille (joka valmistuu ihan pian).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa just sopivalta syyssisustamiselta! :)

      Poista
  8. Näyttää kauniilta. Meillä ei juurikaan vuodenaikojen mukaan sisustella, ei vaan oikein ehdi vaikka kiva olisikin :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)