Syksyllä kaipaan sisustukseen tummempia sävyjä. Siispä sohvalle on kerääntynyt läjä tummia tyynynpäällisiä ja tummanharmaa viltti. Kesän terassilla oleillut vanha ikealainen peltipöytä siirtyi sohvan viereen kylmyyttä karkuun. Siihen on hyvä laskea vaikkapa kupponen kuumaa tai kuten näissä kuvissa, muutama syksyisestä kukkapenkistä taitettu oksa. En tiedä, mitä nämä kukat ovat nimeltään, mutta availevat tummanvioletteja kukkiaan vasta nyt ja kestävät maljakossakin kauan. Omassa pihassamme näitä ei (vielä) ole, mutta äidin kukkapenkissä ne rehottavat siihen malliin, että keväällä sieltä voisi pari alkua joutaa meillekin (vink, vink).
Olen huono päivittämään sisustusta vuodenaikojen mukaan. Lähinnä syksyisin ja keväisin vaihtuvat sohvatyynyjen päälliset. Kesäisin olen päätynyt ottamaan monet verhot kokonaan pois ikkunoista. Silloin haluan kaiken mahdollisen valon myös sisälle. Syksyllä taas vähitellen ripustelen verhoja takaisin ikkunoihin. Aika harvoin löydän itseni sisustusostoksilta muualta kuin kirpputorilta. Kun viime syksynä olin vailla tummia sohvatyynyjä, päädyin värjäämään vanhat valkoiset pesukoneessa harmaiksi. Tämä oli oikein onnistunut ratkaisu, eikä kaappiin päätynyt lojumaan vanhoja tyynynpäällisiä.
Päivitetäänkö teillä sisustusta vuodenaikojen mukaan?
Olen myös aika huono päivittämään sisustusta vuodenaikojen mukaan, mulla tuppaa olemaan samat asiat esillä ympäri vuoden. Ainoat mitkä vaihtuu meilläkin on tyynynpäälliset ja tottakai maljakkojen sävyt ja niissä olevat kukat. Verhot on niin neutraalit että pysyvät sellaisina kuin ovat, samoin matot sun muut kalusteet - ylimääräistä tilpehööriä meillä ei hirveämmin olekaan.
VastaaPoistahanna
www.hannamariav.com
Meillä myös verhot ovat yleensä valkoisia tai muita yksivärisiä, joten ne vaihtuvat hyvin havoin.
PoistaEnpä ole koskaan ainakaan tietoisesti sisustanut sen mukaan, mikä vuodenaika on meneillään. Tosin kyllähän se fiilis sisustukseen varmasti ainakin osittain syntyy vuodenajan vaikutuksestakin. Tai sitten markkinamiehet osaa meihin hyvin istuttaa ajatuksen siitä syksyisestä tai kesäisestä sisustuksesta. ;)
VastaaPoistaMeilläkin näyttää kukkivan pihassa tuo sama kukka. Aika myöhäinen tyyppi!
Joo mä olen myös vähän sitä mieltä, että markkinamiehet ovat aika taitavia työssään. Kyllä joskus lehtiä lukiessa tulee sellainen olo, että pitäisi vähän "päivittää" kodin sisustusta..
PoistaOlisiko komeamaksaruohoa? Näyttää samalta kuin meidän pihassa...
VastaaPoistaSehän se!
PoistaKaunis nurkkaus ekassa kuvassa.
VastaaPoistaSanoisin, että vuodenajat vaikuttavat ainakin vähän meillä sen mukaan, että syksyä kohden kynttilöiden määrä lisääntyy ja saatan laittaa myös muutamat valosarjat. Saa nähdä tässä uudessa kodissa miten koti elää ja sisustus sen myötä. :)
Kiitos! Totta, että kynttilöitä tulee tietysti polteltua syksyllä enemmän, joten ne ovat myös esillä!
PoistaSama juttu, en päivitä sisustusta, mutta syksyllä huomaan tavaran(kynttilöiden, tyynyjen, huopien) lisääntyvän kun taas keväällä teen aina vaistomaisesti totaalisen tavaroiden hävityksen ja selkeytän sisustusta.
VastaaPoistaNiinpä, keväällä siivousvimmassa tulee kyllä tyhjenneltyä kotia ylimääräisestä sälästä. Syksyllä ne eivät niin haittaa, kun ei pölykään näy samalla tavalla kuin keväällä! :)
PoistaJonkun sortin maksaruoho taitaa tuo kukkija olla :)
VastaaPoistaNiin se taitaa olla! :)
PoistaSyksyllä otan esille enemmän tuikkulyhtyjä ja sohvalle tulee pehmeämpi peitto. Ostoslistalla on nyt valkoinen talja divaanille ja pari kivaa lyhtyä etuterassille (joka valmistuu ihan pian).
VastaaPoistaKuulostaa just sopivalta syyssisustamiselta! :)
PoistaNäyttää kauniilta. Meillä ei juurikaan vuodenaikojen mukaan sisustella, ei vaan oikein ehdi vaikka kiva olisikin :)
VastaaPoista