Pitsi on pop. En kuitenkaan ole ollut kovin innostunut perinteisistä pitsiliinoista, joita ripotellaan sinne tänne hyllyjen päälle tai pikkupöydille. Ne ovat omaan sisustusmakuuni hieman liian mummolamaisia, vaikka pidänkin kaikesta vanhasta ja vaikka mummolat ovatkin ihan parhaita paikkoja.
Jokunen aika sitten kuitenkin kiikutin meille "maalta" muutaman mummoni tekemän pitsiliinan aikomuksenani tehdä niistä jotakin. Eilen sitten tein sokeritärkkäyskokeen, joka mielestäni onnistui aika mukavasti. Kiehautin kattilassa kaksi desiä vettä ja kaksi desiä sokeria ja uitin siinä pitsiliinan. Sitten asettelin liinan kuivumaan ylösalaisin käännetyn, elmukelmulla päällystetyn kulhon päälle. Yön aikana liina kuivui sen verran, että sen pystyi irrottamaan muotista ja kappas - pitsinen kulho oli syntynyt! Yhdessä yössä sokeritärkkäys ei kuitenkaan kuivu täysin, joten kulho kuivukoon vielä viikonlopun yli.
Näitä aion tehdä lisää! Jos joskus alkaa kaduttaa, että tuli tärvättyä mummon liinoja tällaiseen, niin liinat voi vielä "entisöidä", koska niihin ei ole käytetty sokerilientä järeämpää ainetta :)
Hauskaa viikonloppua!
Hieno kulho :) Itsekkin olen tärkännyt pieniä, valkoisia pitsiliinoja ja laittanut niitä ikkunakoristeeksi-kuin lumihiutaleita..
VastaaPoista