maanantai 25. helmikuuta 2013

Keräilyerä

Tunnolliset hoitolapset sairastavat silloin, kun vanhemmat ovat lomalla. Eikös se näin mennyt? Meidän neiti sairastui vatsatautiin ensimmäisenä lomapäivänä, ja nyt jännätään, taltuttaako tauti meidät aikuisetkin. 

Tauti oli onneksi melko pikaista sorttia, ja pikkupotilas on jo tervehtynyt. Varmuuden vuoksi olemme kuitenkin viettäneet tämän päivän ihan kotosalla. Olipa hyvä, että näin teimme, sillä tauti jatkui ripulina. Siivoilun yhteydessä siirtelin yläkerran aulassa vähän sohvan paikkaa ja raahasin yhden nojatuolin alakerrasta yläkertaan ja yhden toisinpäin.  

Yläkerran aulan - tai oikeastaan koko yläkerran - sisustus koostuu erinäisistä vanhoista huonekaluista ja muusta romusta. En ole nähnyt tarpeelliseksi investoida kovin paljoa rahaa uusiin huonekaluihin, vaikka vanhat vähän silmiin sattuvatkin. Vanhan kamalan sohvan päällä on valkoinen päiväpeite, "tikkaat" ovat raksarojua, ikkunanpoka seinällä on kierrätyskeskuksesta, karmean kermanvärinen matto odottaa valkaisua tai värjäämistä ja vanha nojatuoli lähtee jossain vaiheessa verhoilijalle. Musta pikkupöytä on Ikeasta ja seeprakuvioiset lattiatyynyt Jyskistä. 

Aulaan tulee paljon valoa, ja päiväsaikaan se on kaikessa vaaleudessaan mielestäni kaunis. Joskus ehkä hankin tilaan joitain vähän sopivampia huonekaluja, mutta toisaalta tämänpäiväisessä kaupunkilehdessämme kerrottiin, että uusin sisustustrendi on rehellisyys, jota kaikkein aidoimmillaan juuri tällainen keräilyerä edustaa. Näillä mennään :)




Yläkerran työhuoneemme on odottanut myös jo kauan pientä stailausta, mutta en ole halunnut hankkia mitään uutta, ennen kuin vanhat huonekalut on saatu myytyä. Tällä viikolla tulee pöydänhakija, ja vanha tuolikin on jo löytänyt uuden omistajan, joten ehkäpä tartun jossain vaiheessa työhuoneprojektiin. Ainakin uusi työpöytä on jo kiikarissa. 

Mukavaa lomaviikkoa teille, joilla sellainen tällä viikolla on! :) 

7 kommenttia:

  1. Vai rehellisyys... Mua alkaa naurattaa, kun mietin, mitä kaikkea se voisikaan tarkoittaa. :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin luin sen saman jutun :) pikaista paranemista sinne suuntaan ja toivottavasti se ei teihin muihin tartu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vielä ainakaan ei ole tarttunut meihin isompiin. Pikkuinenkin on ihna reipas, muttei vieläkään ihan täysin terve. Vähän tylsää, kun menee loma tässä ihan kotosalla, mutta eipähän tarvinnu olla töistä pois..

      Poista
  3. Minusta tuolla näyttää oikein kivalle. Sillä tavalla eletylle mutta silti tyylikkäälle ja kodikkaalle :) Itse ainakin huomaan nykyään pitäväni paljon enemmän tälläisistä "rehellisistä" sisustuksista, kuin tarkkaan harkituista. Oon varmaan tosi ajan hermolla sit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan hermolla, kuten minäkin ;) Mä tykkään myös siitä, että kaiken ei tarvitse olla ihan viimeisen päälle. Tulee kodikkaampi olo ja toisaalta sellainen ei ihan viimeisen päälle -tyyli kertoo myös enemmän minusta itsestänikin..

      Poista
  4. Tämä on hauska tällaisenaan! :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...