maanantai 4. marraskuuta 2013

Itsetehty mysli

Olettekos koskaan tehneet itse mysliä? Minä tein viikonloppuna ensimmäisen versioni kotikutoisesta myslistä ja tästä lähtien liputan kyllä ehdottomasti itsetehdyn myslin puolesta. Kaupan valmiissa sekoituksissa on yleensä aika paljon rasvaa ja sokeria sekä useimmiten aina jokin ainesosa, josta en pidä. Itse kun tekee, saa sellaista kun haluaa. Niinhän se menee. Maistui kuulkaa hyvälle sunnuntaiaamun aamiaisella. Suosittelen! Ohje on alla ja sitä jokainen voi muunnella mielensä mukaan.
 

Paahdettu mysli
 
4 dl kaurahiutaleita
2 dl ruishiutaleita
250 g pähkinäsekoitusta
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
ripaus suolaa
1/2 dl ruokaöljyä
3 rkl juoksevaa hunajaa
 
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet ja levitele pellille leivinpaperin päälle. Sekoita öljy ja hunaja keskenään ja levitä kuivien aineiden päälle. Sekoittele ainekset vielä käsin. Paahda mysliä uunissa noin 10 minuuttia käännellen seosta välillä. Älä käräytä! Jos haluat, voit lisätä paahtamisen jälkeen rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä.
 
Parasta maustamattoman jogurtin ja hunajan kera!
 
 
Mukavaa maanantaita!
 
 


5 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä ja varmasti parempi vaihtoehto kuin kaupan myslit! Täytyykin laittaa ohje talteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä tykästyin kovasti tähän, joten mielestäni kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

      Poista
  2. Näyttää todella herkulliselta.
    Mukavaa loppu viikkoa

    t.kaima :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä tuli hyvää -kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...