sunnuntai 3. elokuuta 2014

Voi mitä printtejä! - Sari Pelho Design

Jokin aika sitten törmäsin Facebookissa ihaniin mustavalkoisiin printteihin ja aloin selvitellä tekijää niiden takana. Kävi ilmi, että printit ovat tässä ihan lähikulmilla asuvan Sari Pelhon käsialaa.

Otin yhteyttä Sariin, ja pian hän kiikuttikin kotiovelleni muutamia korttejaan ja yhden julisteen. Ei voi muuta sanoa, kun että tämä mamma on aika taitava piirtäjä! Vai mitäpä tuumaatte seuraavista?





Sari kertoi, että hän ei juurikaan suunnittele piirustuksiaan eikä koskaan varsinaisesti ala piirtää luodakseen uuden printin. Sen sijaan hän piirtelee perheen arkiaskareiden lomassa, kuten vaikkapa lasten kanssa aamupalapöydässä. Usein näistä hetkistä sitten syntyykin kuvia, jotka pääsevät jatkojalostukseen ja lopulta tällaisiksi ihaniksi korteiksi tai julisteiksi asti.

Alun perin ideana oli tehdä kortteja, joiden lähettämiseen lapsikin voi osallistua värittämällä kortin itse. Siksi suuri osa korteista on mustavalkoisia ja kartonki, jolle printit painetaan, on väritykseen sopivaa. Ajatus on ihana, mutta saatuani kortit käteeni mietin, hennoisinko itse antaa näin ihania kortteja kolmevuotiaan väritettäväksi. Ehkä lapsi saisi jättää korttiin jälkensä, jos todella lähettäisin kortin jollekulle. Tällä kertaa nämä suloiset kuvat taitavat kuitenkin päätyä seinälle.


Kuvassa näkyvä mustapohjainen juliste on muuten osa Jyväskylän asuntomessujen kohteen Cube 170 lastenhuoneen seinällä olevasta liitutauluun piirretystä kuvasta. Kuvan tästä lastenhuoneesta voit käydä katsomassa TÄÄLTÄ.

Jos sinäkin innostuit Pelho Designin korteista ja julisteista, voit tilata niitä suoraan Sarilta Facebookin kautta tai käydä hakemassa Harjun paperista. Sari piirtää myös tilauksesta esimerkiksi muotokuvia. Näitä ja kaikkea muuta kivaa voit käydä tutkailemassa Pelho Designin Facebook-sivuilla.


*Postaus toteutettu yhteistyössä Pelho Designin kanssa.

6 kommenttia:

  1. Näitä olen itsekin kovasti ihastellut aiemminkin:)! Tosi kivoja printtejä ja voisin aivan ehdottomasti meidänkin kotiin hankkia muutamia! Tosi ihania♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että näistä on tulossa aika suosittuja :)

      Poista
  2. Minä bongasin näitä juurikin tuolta Cubesta. Ihania! Mieluisin on tuo mustavalkoinen juliste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juliste taitaa odottaa sinua jo ihan oven takana. Tai max. kahden ;)

      Poista
  3. Noistahan saisi myös ihania mustavalkoisia kankaita ;-) Onkohan noista vielä painettu kankaita?

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...