lauantai 8. marraskuuta 2014

Kotvasia-verkkokauppa

Tiedättekös mitä? Nyt Kotvasia-pipoja saa ihan omasta Kotvasia-verkkokaupasta! Kun isäntä harrastelee tietokonejuttuja ja emäntä ompelee, voiko siitä muuta syntyä? Ja kun niitä pipotilauksiakin on tullut ihan mukavaan tahtiin, päätimme panna pystyyn ihan oman verkkokaupan. Eilen illalla se avattiin ja tänään saimme ensimmäisen tilauksen verkkokaupan kautta! Aika kivaa!

Toiminta on vielä pientä ja verkkokauppaakin vielä viilaillaan, mutta päätimme kuitenkin avata sen jo kaikkien nähtäville, sillä verkkokaupan perus toiminnallisuudet ovat kunnossa. Tällä hetkellä mennään pipoilla, mutta uusiakin juttuja on suunnitteilla. Käykeehän kurkkaamassa ja hihkaiskaa, miltä näyttää. Otamme mieluusti vastaan palautetta ja tuotetoivomuksia!

Uuden verkkokaupan kunniaksi on lähiaikoina luvassa arvontaakin. Blogia ja Facebookia seuraamalla pysytte mukana uusista kuvioista.

Verkkokauppaan pääsee tutustumaan klikkaamalla TÄSTÄ tai blogin sivubannerista. 

Koska huomenna on isänpäivä, täytyy vähän antaa tunnustusta meidän perheen iskälle, joka värkkäsi verkkokaupan ja jäi eilen jouluun asti kestävälle isyysvapaalle hoitaakseen lapsia minun ollessa töissä! 

Tänään kippistellään kuohuvaa monelle asialle: iseille, uudelle verkkokaupalle ja pyöreitä täyttävälle ystävälle! 

Iso muisku kaikille iseille! <3

5 kommenttia:

  1. Onnea, upea juttu, täytyykin käydä tutustumassa uutukaiseen putiikkiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä on nyt "muutamana" iltana värkkäilty.. Ihanpa meinasi julkistaminen jännittää! :)

      Poista
  2. Tilaus tehty :) Onnea uudelle kaupalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinä olit nopea - laitetaan pipo työnalle mahdollisimman pian! :)

      Poista
  3. Waude, onnea putiikin pitäjälle ♥ niin ja pipa on aika ihqu!

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...