torstai 12. maaliskuuta 2015

Askartelukerho kokoontuu

Askartelutarvikelaatikon paikka on meillä nykyään melkein pysyvästi keittiön pöydällä. Aina välillä vien sen omalle paikalleen kaappiin, mutta ei aikaakaan, kun isompi neiti keksii tarvitsevansa paperia, kyniä ja saksia johonkin. Parhaita askarteluja ovat sellaiset, jotka lähtevät lapsen omasta inspiraatiosta. Jos minä suunnittelen jonkin askarteluhomman, se ei yleensä kiinnosta viittä minuuttia kauempaa. Kun neiti saa taas itse ideoida puuhansa, syntyy vaikka mitä. 

Varsinainen ideanikkari meillä asustaakin. Tyhjiä maitopurkkeja ei nykyään saa heittää roskiin tai takkaan, sillä ne ovat mitä mainiointa materiaalia esimerkiksi pienten pupusten sänkyyn, rakettiin, autoon ja vaikka mihin muuhun. Totesipa neiti tässä yksi päivä tulleensa ihan hulluksi noista maitopurkeista. Olenkohan minä kenties joskus tullut hulluksi jostain käsityöjutusta?? :D


Aika moni idea on peräisin myös tiistai- ja torstaiaamujen Pikkukakkosista. Silloin askartelutäti toteuttaa lasten ideoimia askarteluja. Näitä klippejä sitten meillä katsotaan myöhemmin netistä ja koetetaan etsiä kaapeista tarvittavia materiaaleja. Onneksi noihin askarteluihin ei yleensä tarvita kovin kummoisia juttuja. 

Pikkukakkosesta taisi tulla idea myös sorminukkeihin. Neidin itse paperille piirtämistä hahmoista tuli minusta ihan hurjan söpöt sorminuket. Ehkä ideaa voisi kehitellä piirtämällä hahmot pahville ja värittämällä ne, mutta näistä koeversioistakin tuli kivoja! 

5 kommenttia:

  1. Ihana pieni askartelija. Minusta on niin kivaa lukea näistä, että kodissa saa olla askartelutarvikkeet levällään ja lapsilla on vapaat kädet. Juuri näin sen pitää mennä!!

    Uusi lukija ilmoittautuu ja lähtee lukemaan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sitä mieltä, että lapsi kehittyy luovaksi parhaiten, kun saa toteuttaa itseään omalla tavallaan. Siispä tarvikkeet kaikkeen puuhailuun ovat kädenulottuvilla! :) Kiva, kun löysit blogiini!

      Poista
  2. Kiva, että pieni on kiinnostunut askartelemaan. Niin ne kädentaidot kehittyvät! Osaa sitten aikuisenakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä, että olen saanut tartutettua näpertelyinnon aika hyvin ainakin tähän isompaan. Kohta varmaan pienempikin jo touhottaa mukana. :)

      Poista
  3. Meillä sama juttu askartelutarvikelaatikon kanssa - tosin se johtuu siitä että itse en keksi mitään askarreltavaa! :) en ole yhtään luova, joten annan vaan askartelupussin ja vapaat kädet. Joskus neiti pyytää jos saisi minun askartelutarvikelaatikon, ja on niin tohkeissaan kun saa käyttää oikein hienoja juttuja! :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...