keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Parina viime päivänä olen ihmetellyt, kuinka paljon turhaa tavaraa kaappeihin voi kertyä. Kevät saa aina minussa aikaan siivouspuuskan ja niinpä päätin nytkin varata kirpparipaikan. Tällä kertaa lastenvaatteet eivät edes ole suurin erä, sillä niiden lisäksi kirppikselle tiensä löysi iso kasa omia vaatteitani ja jos jonkinlaista kippoa,  kuppia ja tyynynpäällistä. Ei taida yksi kirppisviikko riittää siihen, että saan koluttua jokaisesta kaapista myyntiin joutavat tavarat.

Ostan hyvin vähän tavaroita vain siksi, että jotakin olisi kiva saada tai että jotakin saa edullisesti. Jos hankin jotain, hankin tarpeeseen. Tavaralla tulee olla sellainen, että sillä on meillä oikeasti käyttöä. Toki poikkeuksiakin on, ja joskus jotakin ihanaa on vain saatava. Silti pyrin aina punnitsemaan kaksi kertaa, tarvitsenko jotakin OIKEASTI. Aina näin ei ole ollut ja siksi kaapeissa kaikenlaista ylimääräistä taitaakin olla.


Vanhalle puutuolille meillä on kuitenkin aina paikka. Kesällä ostamani puutuoli on ollut kovassa käytössä isomman neidin vaihdettua syöttötuolinsa siihen. Kun siis näin kierrätyskeskuksessa jälleen yksinäisen, vähän reppanan näköisen tuolivanhuksen, en voinut millään olla antamatta sille paikkaa meiltä. Hinta ei ollut kova, mutta koska hintalapussa luki "päällys vaihdettu" ja jo ensisilmäyksellä saatoin todeta, että päällystä EI todellakaan ollut vaihdettu, tinkasin hinnan vielä puoleen alkuperäisestä.


Kotona mallailin istuinosan päälle Marimekon mustavalkoista tilkkua, joka jäikin paikoilleen toistaiseksi. Vielä en kuitenkaan nitonut kangasta tuoliin kiinni, sillä se pysyy mainiosti ilman niittejäkin paikoillaan. Jos kyllästyminen siis iskee, kankaan voi helposti vaihtaa toiseen! :)


Omalla blogirintamallani on ollut nyt alkuvuodesta hieman alavireistä, mutta kevään lähestyessä innostus alkaa jälleen nostaa päätään! Kiva, että hiljaiselosta huolimatta uusiakin lukijoita on blogiini ilmaantunut - tervetuloa! :)

Tänään onkin ihana keväinen aurinkopäivä! Moni homma odottaisi tekijäänsä, mutta luistaisinkohan niistä ja lähtisin aurinkoon?

8 kommenttia:

  1. Minunkin pitäisi varata kirpparipöytä ja myytäväksi löytyisi varmasti aika paljon tavaraa! Onneksi nykyään minäkin osaan paremmin harkita ennen ostopäätöstä, tulee paljon vähemmän niitä turhia ostoksia kaapin täytteeksi :)

    Kaunis tuoli, aivan ihanan sävyinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kummasti kaikenlaista myytävää on kaappeihin kertynyt. Toivon, että tulevaisuudessa roinaa kertyisi hieman hitaammin nurkkiin. Toisaalta lasten kasvaessa se saattaa olla mahdottomuus.. :)

      Poista
  2. Meillä on täsmälleen samanlainen tuoli :) Odottaa tosin juurikin uutta verhoilua ja vanua. Mutta tosi on, että tuossa pysyy vähemmilläkin kiinnityksillä kangas kiinni. Mainio tuoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan on hyvä, että kankaan voi helposti vaihtaa, jos sitä ei nido kiinni. Minä ainakin tuppaan kllästymään niin helposti :)

      Poista
  3. Ihanan näköinen tuon kankaan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään tosi paljon tuosta kankaasta. Sitä oli mulla vain ihan pieni kankaanreuna jäljellä, joten kuvio ei ole keskellä, mutta se ei minusta haittaa..

      Poista
  4. Eikä, tosi kaunis tuoli ja koko blogisi ♥ Löysin tänne ja tulen uudelleenkin! Jos haluat niin käy kurkkaamassa omaa blogiani, puuhiani saa alkaa seuraamaan ja kommentit piristävät. www.amandanunelmia.blogspot.fi :) Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito! <3 Kiva kun löysit tänne ja vinkkasit omasta blogistasi. Aina on ilo löytää uusia kivoja blogeja! :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...