tiistai 12. toukokuuta 2015

Kiva kierrätysvinkki wc-paperirullan hylsyille

Äitienpäivänä pyörittelin mielessä monia ihania äitiyteen liittyviä runoja. Olin aikeissa kirjoitella blogiinkin ajatuksia äitiydestä, mutta sitten totesin, että haluan viettää päivän pelkästään lasten ja perheen kanssa touhuillessa. Olikin ihana päivä. Varsinkin aamulla omassa pihassa hiekkalaatikon reunalla auringonpaisteessa istuessa ja hiekkakakkuja tehdessä totesin, että äitienpäivään ei paljon muuta tarvita. Sain herkkuaamiaisen, hyvää ruokaa, lasten tekemät lahjat ja kukkia. Mummoja muistimme Skype-puheluilla ja vierailuilla käymme sitten myöhemmin.

Lasten hoidossa tekemiin lahjoihin haluan kuitenkin vielä palata, sillä niin ihanasti oli taas muistettu tuleva äitienpäivä. Itse lahjatkin olivat ihanat, mutta kaikista viehättynein taisin olla kivasta ideasta kierrättää wc-paperirullan hylsyt. Kuinka kauniit lahjapaketit niistä olikaan tehty! Kortissakin oli kivasti kierrätyshenkeä, sillä siihen oli käytetty tapettia ja ruskeaa pahvia.

Ja mitä niistä paketeista kuoriutui? Kaksi suloista sydänmagneettia! Pienempi ei ollut ihan omin kätösin omaansa askarrellut, mutta isompi oli kuulemma häntä tässä hommassa auttanut.




Kun vein maanantaina lapsia hoitoon, hoitaja kysyi varovasti, mitä olin pitänyt isomman neidin kortissa olleesta tekstistä, johon hoitaja oli kirjoittanut lapsen omia ajatuksia äidistä. "Äiti on kiukkuinen. Äiti on iloinen." Niin luki kortissani. Hoitaja totesi ajatelleensa, että minulle kai uskaltaa sellaiset ajatukset kirjoittaa. Kyllä uskaltaa. Kerroin hoitajalle, että kyllä meillä tänä keväänä, tässä kiireessä ja monen ainesosan keitoksessa, on varmasti kiukuteltu, mutta on muuten myös sovittu, naurettu ja hulluteltu. Sitähän se elämä on. Joskus kiukuttaa kaikki ja joskus taas pieninkin asia panee hymyilyttämään. Kotona on lupa näyttää monenlaisia tunteita - niin aikuisilla kuin lapsillakin!

4 kommenttia:

  1. Hei, mistä materiaalista / miten nuo magneetit on tehty? Tosi suloiset, samoin kuin myös paketit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että nuo sydämet on tehty taikataikinasta. En kyllä ole varma, mutta on sen tuntuista. Periaatteessahan joku Fimo-massakin vois toimia.☺

      Poista
    2. Mä luulen, että nuo sydämet on tehty taikataikinasta. En kyllä ole varma, mutta on sen tuntuista. Periaatteessahan joku Fimo-massakin vois toimia.☺

      Poista
  2. Suloiset sydämet. Hyvä idea, mikä pitää laittaa mieleen! Itse myös wc-paperirullan hylsyjä noin käyttänyt. Samoin että laittanut vain tasaiseksi, ja siitä tuli tasku synttärikutsuille.

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...