Eilen ja tänään olen havahtunut siihen, kuinka reipas neiti 3-vuotiaastamme on kesän aikana kasvanut. Vielä keväällä monia asia ujostutti kovasti ja uusissa tilanteissa pysyttiin tiukasti kiinni äidin tai isin kyljessä.
Niinpä minulla oli omat olettamukseni, kun eilen vein neitiä ensimmäistä kertaa satujumppaan, harrastukseen, jonne jäädään ihan ilman vanhempia. Arvelin, että vajaa parikymmentä 3-vuotiasta ja pari uutta ohjaajaa on liikaa, joten jäin päivystämään pukuhuoneeseen. Turhaan. Sinne jäi tyttö reippaasti muiden lasten kanssa. En millään malttanut olla välillä kurkistamatta ovesta jumppasaliin ja teinkin sen vain havaitakseni, että tyttö kirmaa salissa leveääkin leveämpi hymy kasvoilla!
Tänään aamulla vuorossa oli kerhoonlähtö. Minä taisin jälleen olla se, jota enemmän jännitti. Lähtiessä lapsen jännitystä lieventääkseni höpisin kaikenlaista ja pohdin ääneen, kuinka me pikkusiskon kanssa pärjäämme kotona muutaman tunnin kaksistaan. Kerholaisella oli tähän selvä vastaus: "Minähän sanoin eilen, että leikitte Taavin kanssa. Ja ihan varovasti sitten." Niinpä, mitä sitä tyhmiä kyselemään. Kerhossa tyttö vei repun reippaasti naulaan ja paineli hiekkikselle. "Hei hei, äiti!" kuului kohta. Totesin, että on kai aika poistua paikalta.
Joskus tarvitaan tällaisia konkreettisia kokemuksia, että tajuaa päästää liekaa vähän löysemmälle. Vanhempana tulee helposti ylläpidettyä ajatusta siitä, että oma lapsi on ujo ja arka, jos hän on jossain kehitysvaiheessa sellainen ollut. Meidän pikkuinen otti kesän aikana ison harppauksen rohkeudessa ja tuntuu nyt tarvitsevan hieman enemmän itsenäistä touhua ilman äidin tai isän valvovaa katsetta. Muutama tunti kerhossa taitaa kuitenkin vielä tehdä tehtävänsä, ja saan tänään sylitellä ja halitella. 3-vuotias saa todella olla vielä pikkuisen pikkuinen.
Satujumpan alku pani minut pohtimaan myös lapsen pukeutumista. Mielestäni satujumppa on jumppa, johon pukeudutaan, kuten jumppaan pukeudutaan. Tiesin, että suurimmalla osalla tytöistä on balleriinamekko päällä, mutta silläkin uhalla hankimme neidille ihan oikeat jumppavaatteet, mukavaa materiaalia olevat housut ja paidan sekä tossut, joilla on hyvä kirmata jumppasalissa. Jumppaan saapuessamme totesin olettamukseni oikeaksi: 80 % tytöistä oli pukeutunut vaaleanpunaiseen balleriinamekkoon. Meidän jumppalaisemme oli onnellinen omista uusista jumppavaatteistaan ja esitteli niitä ohjaajille, mutta kyllä ääneen totesi, että toisilla on erilaisia vaatteita. Nyt äitinä mietin, pitääkö meidänkin ottaa seuraavalle kerralle matkaan hörhelöhame, jollaisia kyllä kaapista löytyy, mutta niitä käytetään lähinnä keijuleikeissä. Tästäkö jo alkaa lasten paineet pukeutua samalla tavalla? Ja ovatko ne oikeasti lasten paineita vai luommeko ja ylläpidämmekö me aikuiset niitä? Mitä mieltä sinä olet asiasta?
Kuinkas teidän muiden syyskuu on lähtenyt käyntiin? Ovatko harrastukset jo alkaneet?