Aika pitkän blogitauon jälkeen juuri nyt tuli sellainen olo, että haluan istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan. Edellisessä postauksessa toivottelin jouluiloa. Kyllä meillä jouluiloa oli, mutta oli myös paljon sairastelua. Pienimmälle haettiin antibiootit aaton aattona, ja jouluaattona minun kurkkuani alkoi karhentaa. Joululoma oli pitkä, mutta loppiaisen jälkeen töihin ja hoitoon palattuamme koko sakki oli vielä toipilas.
Siispä pari ensimmäistä arkiviikkoa lomien ja sairasteluiden jälkeen on vielä ollut melkoista matalalentoa. Itse olen ollut töissä köhäisenä, ja töiden jälkeen kotona lahkeessa on roikkunut varsinainen takiainen, joka ei tahtoisi päästää äitiä suosiolla edes vessaan. Kaksivuotias on osoittanut kaksivuotiaan merkkejä kiukkuamalla lähes kaikesta, emmekä me isot ole ihan täysin tajunneet, että osa tuosta kiukusta on ollut varmasti aikaisista hoitoaamuista ja sitkeästä flunssasta johtuvaa väsymystä. Oma flunssani ei ole juuri antanut myöden liikunnalle, josta tavallisesti saan arkeen tarvittavan virran ja pidemmän pinnan pikkuisten kiukkujen kuuntelemiseen. Lisäksi pakkanen on saanut isomman neidin hyppimään seinille, kun ulkona ei tarkene olla varttia kauempaa. Joskus vain on niitä viikkoa, jolloin tuntuu, että sitä kuuluisaa arjen iloa ei saa revittyä sitten mistään. Silloin on vain yritettävä rämpiä kohti valoa.
Tänä viikonloppuna sitä valoa on onneksi ollut! Perjantaina neiti neljävee sai sukset eikä olisi malttanut lopettaa pihassa hiihtelyä, vaikka pakkanen pisteli sormissa ja varpaissa. Myös minä osoitin paukkupakkasesta huolimatta kiitettävää sinnikkyyttä lähtemällä kaupungille syömään ja parantamaan maailmaa parin ystävän kanssa, ja se jos mikä kannatti! Lauantaina totesimme, että neiti kaksivee taitaa olla terve, sillä ärsytyskynnys tuntui olevan huomattavan paljon edellisiä viikkoja matalammalla. Tänään kävimme koko porukalla uimahallissa, jossa kerta kerralta alkaa mennä mukavammin.
Jos emme viime viikkoina ole harjoitelleet ahkerasti luistelua tai muita ulkoilma-aktiviteetteja, niin lukemista olemme harjoitelleet sitäkin enemmän. Tuloksetkin ovat jo nähtävillä, sillä esikoinen oppi lukemaan ja kirjoittamaan.
Tänään sain kolmekymmenvuotisen elämäni parhaan kirjeen, jossa luki näin: Rakastan sinua miljona tuhta ketaa. Sinä olet ihna. Isi ja äiti olete ihnija.