Lauantai oli kauan odotettu ja kiva päivä! Silloin veimme IWELLOjengimme kanssa kymmenen viikon mittaisen hyvinvointiprojektimme päätökseen ja melkoisen tyylikkäästi sen teimmekin. Kerttu oli nimittäin junaillut meille ihanan hemmottelupäivän, jonka aikana pääsimme hetkiseksi irtautumaan arjen pyörityksestä.
Aamun aloitimme reippaasti IWELLOn valmentajan Hennan kanssa testailemalla, millaisiin tuloksiin kymmenen viikon aikana olimme päässeet. Teimme samat kuntotestit kuin ensimmäisellä tapaamisella ja taisimme kaikki päästä alkutestejä parempii suorituksiin. Viimeisiä fiiliksiä hyvinvointiprojektista kirjoittelen teille ihan erillisessä postauksessa tuonnempana. Nyt keskitytään nimittäin muihin juttuihin!
Testien jälkeen nimittäin siirryimme salaattilounaalle Jyväskylän Torikeskuksessa sijaitsevaan Sisustuskahvila De Cafehen, jonka tiskit notkuivat mitä ihanampia herkkuja. Tällä kertaa kuitenkin nautimme terveelliset salaatit, sillä päivän ohjelmaan ei kovin raskas herkuttelu olisi sopinut. Valitsemani kana-vuohenjuustosalaatti oli oikein maistuva, mutta erinomaisilta näyttivät myös muut salaattilistalla tarjolla olevat annokset. De Cafe on miljöönä mielenkiintoinen, sillä syömisen lomassa voi tutkailla, mitä kaikkea ihanaa kahvilassa on myynnissä. Valikoimassa nimittäin on yhtä jos toista kaunista sisustustavaraa, ja taisivatpa kahvilan tuolitkin olla myynnissä.
Jos en olisi muutamia vuosia sitten tutustunut päivän seuraavaan ohjelmanumeroon, olisin varmaankin kääntynyt kannoiltani kuullessani, mitä on luvassa. Olimme nimittäin menossa tankotanssimaan! Sanaa "tanssi" on hyvin hankalaa liittää minuun, sillä minulla todellakin on kaksi vasenta jalkaa ja rytmitajullakaan tätä naista ei ole liiemmin lahjottu. Omissa polttareissani viisi vuotta sitten kuitenkin pääsin kokeilemaan lajia edellisen kerran ja tuolloin alkujärkytykseni jälkeen olinkin yllättäen aika innoissani. Tankotanssin alkeita opetellessa koreografia ei ole se, mistä liikkeele lähdetään, vaan tärkeämpää on kehonhallinta.
Tankotanssitunnin meille tarjosi tanssikoulu Ready Set Pole, jolla on tanssikoulut Jyväskylässä ja Kuopiossa. Ready Set Polella pääsee harrastamaan tankotanssin lisäksi ilmajoogaa ja rengastrapetsia. Tunnit ovat pienryhmätunteja ja niitä järjestetään vasta-alkajista pidemmälle edenneisiin.
Minun taidonnäytteeni kuvasi Elina - Kiitos kuvasta! :) |
Meille 75 minuutin tankotanssitunnin piti Heidi. Tunnin aikana hän näytti meille muutamia helpohkoja ja aloittelijoille sopivia liikkeitä, joita sitten pääsimme testailemaan. Kun katsoo kokenutta tankotanssijaa, liikkeet näyttävät sulavilta ja keveiltä. Kun itse taas koettaa rystyset valkoisina pitää tangosta kiinni, voi todeta lajin todellisen rankkuuden. Vielä paremmin sen voi havaita seuraavina päivinä, sillä aikamoisen kokovartalojumin reilun tunnin tankotanssitunti sai aikaiseksi. Lajissa tarvittava hyvä kehonhallinta kuitenkin kiehtoo kovasti, joten mieli tekisi päästä kokeilemaan tätä vähän useamminkin. Myös ilmajooga voisi olla mielenkiintoinen lajituttavuus!
Jyväskyläläisten tankotanssiharratsajien taidonnäytteitä pääsee muuten ihastelemaan Raudanluja 2016 -kalenterin sivuilla. Kalenterin tuotto menee Hope Ry:lle ja sitä kautta lasten ja nuorten urheiluharratsuksen tukemiseen. Kalenteriin voi tutustua osoitteessa http://www.tangolla.fi/ .
Tässä tankotanssitunnille osallistuneet IWELLOjengiläiset! |
Tässä vielä tuntimme ohjaajan taidonnäyte - aika huikeata vai mitä? |
Hyvä uutinen onkin se, että Ready Set Pole haluaa tarjota blogiemme lukijoille 25 %:n alennuksen tankotanssin ja ilmajoogan starttikursseista, joilla lajiin pääsee tutustumaan helposti. Alennus on voimassa sunnuntaihin 7.11. 2015 saakka. Ilmoittautua voi netin kautta seuraavista linkeistä:
Jyväskylän kurssille: http://www.readysetpole.fi/jyvaskyla/nain-aloitat/
Kuopion kurssille: http://www.readysetpole.fi/kuopio/nain-aloitat/
Kirjoita ilmoittautuessasi lisätiedot kenttään “Kotvasia" -25%, niin saat alennuksen.
Hemmottelupäivän seuraavista etapeista kirjoittelen teille myöhemmin. Nyt jään haaveilemaan tankotanssitunneista! ;)