keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pipokokeilu

Kuten jo aiemminkin taisin mainita, kävin sunnuntaina käsityömessuilla. Sieltä tarttui matkaan monenmonta ihanaa ideaa, ja jotakin tuli ostettuakin. Tuollaisilla messuilla tekisi mieli ostaa vaikka ja mitä, ja koska arvostan käsityöläisiä kovin, usein jotakin pientä ostankin.Yleensä kuitenkin mietin aina ensin, voisinko tehdä vastaavan itse, ja tämän takia aika usein tuote jää ostamatta ja matkaan lähtee tarvikkeita. Niitäkin messuilla onneksi oli tarjolla todella paljon. Tällä kertaa tuli ostettua monenlaisia koruntekotarvikkeita, fanttilankaa, huovutusvilloja ja iso pussillinen tilkkuja. 

Messuilla lähes joka toisessa pöydässä oli myynnissä ihania, värikkäitä trikoopipoja, ja ostamistani tilkuista kokeilin nyt tehdä sellaisen itse. Tämän koeversion ompelin ihanasta pöllötrikoosta. Vuorikankaana on pinkkiä pallotrikoota. Nämä pipot ovat kyllä todella helppotekoisia, mutta minun iänikuisen vanha ompelukone ei ompele järin hyvin trikoota, joten lisää pipoja syntyy varmaankin viikonloppuna kotopuolessa äidin uudella koneella.Tästä piposta tuli tällainen Me & I -tyyppinen pyörepäinen, vähän pitkänmallinen, jossa päälaelle jää kangasta söpösti lerpalleen. Kimperi-tyyppinen neliöpipo olisi vielä helpompi tehdä. Miksi minä en keksinyt Kimperi-pipon mallia ja alkanut myydä sitä ensimmäisenä? Ovat nimittäin suosittuja ainakin täällä päin Suomea..

 




9 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Hauska tuo pöllökangas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöllökangas oli minustakin söpö. Tilkkupussissa oli muutenkin paljon tosi ihania kankaita, joista riittää justiinsa tällaisiin pipoihin :)

      Poista
  2. Onpa tosi kiva pipo! Ja kangas on söpö! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana pipo! Mulla on tota samaa kangasta kotona =)... Nuo yläkuvan matot on niin hienot. Polttelisi itsekin tehdä sellaiset. Pomppasin tänne kotoilua mäkelässä-blogin kautta. Taidan jäädä lukijaksi. Tervetuloa vastavierailulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati ja tervetuloa lukijaksi! Nuo matot on kyllä helpot tehdä, joten eikun hommiin vain :) Täytyypä käydä tutustumassa sinunkin blogiisi :)

      Poista
  4. Moi taas! Mulla on sulla sisustamiseen liittyvä haaste mun blogissa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos! Haaste vaikuttaa mielenkiintoiselta :) Otan asiakseni siihen vastaamisen, jahka ehdin.. Kiirettä pukkaa! :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...