Suuremmilta nirsoiluilta olemme välttyneet - lähestulkoon kaikki tarjottu on pienen tutustumisen jälkeen maistunut. Nyt kohta kaksivuotias neiti on kuitenkin päättänyt alkaa valikoida tarkasti, mitä suuhunsa pistää. Tämä taitaa liittyä vahvasti ikään ja oman tahdon muodostumiseen. Ennen niin hvyin maistuneet marjat, hedelmät ja vihannekset eivät enää kelpaakaan - varsinkaan, jos ne tarjotaan ruokapöydässä valmiiksi lautaselle asetettuna.
Nyt neiti on ruuanlaittopuuhissa mukana jo aika usein. Tänäänkin uunijuureksia tehdessämme bataatti ja porkkanat maistuivat tosi hyvin. Niitä ei viime aikoina lautaselta ole mennyt mahan puolelle nimeksikään. Siinähän sitten maistelee. Kunhan jollakin konstilla syö. Sitäpaitsi taannoin itsetehty pizza ja tämänpäiväiset kasvikset kyllä lopulta maistuivat ihan lautaselta ruokapöydän ääressäkin :)
Joskus ihan vähän (oikeasti ihan vähän) tulee mietittyä, miten tällaisen kohta kaksivuotiaan kanssa tulisi toimia. Kovin paljoa en kuitenkaan yleensä ajatukselle uhraa, sillä useinmiten hyvä tapa toimia löytyy ihan itsestään. Ja se meille hyvä tapa ei välttämättä ole sellainen jollekulle toiselle :)
Mitä itse ajattelet lasten ruokailusta? Miten ruokailu teillä sujuu?
Mun mielestä just se maistelu ja sitä kautta makuihin tottuminen on kaiken a ja o. Kaikesta ei voi tykätä mutta maistamaan kannustetaan. Toinen tärkeä juttu on se, että vanhemmat ei siirtäis lapselle omia ennakkoluulojaan.
VastaaPoistaTuttua on meilläkin tuo oman tahdon esittely syömisen kautta ja myös se, että ruuanlaittovaiheessa maistiaiset kelpaa mut lautaselta ei.
Niinpä. Sitä pitää kyllä ite ihan yhtä rohkeasti olla maistelemassa uusia makuja turhia nirsoilematta. Malliahan ne muksut vanhemmistaan ottavat.. :) Aika jännä juttu on tosiaan tuo ruuasta kieltäytyminen. Joskus sitä tapahtuu, vaikka olis selkeästi kova nälkäkin. Vähän myöhemmin sitten saattaa sama ruoka maistua ihan hyvin.
PoistaItse olen sitä mieltä, että se on niin lapsesta kiinni miten syö :) Meillä O-E nirsoilee mutta E-A pistelee melkeimpä mitä vaan lautaselle laitetaan :) Ruuan tuputtamista en kannata minäkään, kyllä ne syö kun on nälkä :) Meillä muuten ollaan yleensä leipomistouhuissa mukana innokkaasti. Varsinkin isommasta on tulossa varsinainen kananmunien rikkoja ;)Jenni
VastaaPoistaNiinhän se on. Meillä vaan tuo neiti olla aina tosi hyvä syömään, niin nyt on alkanu se ruuan kanssa temppuilu. Hoidossa kuulemma edelleen syö melkein mitä vaan mukisematta. Kotona aika tiuhaan kuuluu myös se kuuluisa "ei tykkää!". Mistähän lie senkin oppinu..
PoistaMinä yritän olla tarkka siitä, että pitäis maistaa. Ei ole pakko syödä, mutta maistaa pitää. Ja meillä muuten menee kans melko paljon mahantäytettä siinä ruoanlaittovaiheessa... :) Siihen olen myös yrittänyt kiinnittää huomiota, että otan lapset mukaan ruoanlaittoon enkä käske pois (ja tapa intoa osallistua?). Vaikka melko usein ois melko paljon helpompaa tehdä ruokaa ilman kolmea ylimääräistä käsiparia keittiössä :D
VastaaPoistaItse tosiaan yritän myös ottaa lapsen mukaan ruuanlaittoon. Siinä samalla näkee, mitä mihinkin ruokaan tulee, jolloin sen valmiin ruuan syöminenkin voi olla helpompaa. Näin ainakin uskoisin. Ja tietenkin muutenkin olisi kiva, että saisi lapset innostumaan ruaanlaitosta ja leipomisesta sekä samalla oppimaan :)
PoistaAivan suloinen apuri! <3
VastaaPoistaMeillä neiti on melko kaikkiruokainen ja on sitä ollut koko ikänsä. Välillä tulee tosin aikoja, että edes lemppariruuat eivät maistu, mutta sitten palaa taas "ruotuun". :) Olen päässyt aika helpolla ja meillä myös on toiminut tuo, että kaikkea saa (ja pitää) maistaa, mutta syödä ei tarvi, mikäli ei välitä. Hämmentävän laaja ruokavalio tuolle onkin kehittynyt, kun vaikkapa vertaan itseeni ihan vielä isompanakin. ;) Uskoisin, että jos ruokavalion pohja on terveellinen, niin tuskin siinä voi kovasti mennä pieleen näillä periaatteilla. Ja meillä herkutellaankin, mutta siitä huolimatta perusruoka on sitä lempparia. :)
Aurinkoisia päiviä! <3