Kuulumisia ja ylistys piimäkakun hienoudelle

On kuulkaa ihanaa olla kotona, kun on ensin viettänyt viisi vuorokautta pienen potilaan kanssa sairaalan lastenosastolla. Isompi selvisi flunssasta ihan kotioloissa, mutta pikkusiskon röörit tukkeutuivat niin, että oli otettava kehiin pikkuniistäjää järeämmät aseet. Sairaalassa selvisi, että kysessä oli RS-virus, joka aiheuttaa vauvoille usein aika tukalat oltavat. Siispä happiviikset, adrenaliinispiirat ja räkäimut tulivat muutaman päivän aikana melko tutuiksi. Tänään aamulla kävimme vielä hengittelemässä spiiraa, mutta pari yötä olemme jo olleet kotona. Jospa taudin huippu olisi siis jo selätetty.

Isosiskoa vaivaa flunssanrippeiden lisäksi krooninen puheripuli ja leikkikaverin ikävä, ja koska meillä on jyllännyt tauti, äiti on ainoa leikkikaveri. Äidin omat touhut ovat siis jääneet viime aikoina vähiin. Uusista käsitöistä tai sisustusjutuista ei siis ole juurikaan kerrottavaa.

Leiponutkaan en viime aikoina ole, mutta arkistosta löysin pari kuvaa piimäkakusta, jonka joku aika sitten keksin tehdä, kun jääkaapissa oli puolikas piimäpurkki vailla juojaa. Mummu leipoi aikoinaan piimäkakkua, mutta itse olin kokonaan unohtanut piimäkakun hienouden. Kakku on supermehevä ja erittäin helppo tehdä, kun kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään, kaadetaan vuokaan ja paistetaan. Tällä kertaa kakku ei myöskään haljennut, kuten tämän kakun kävi, vaan sain sen nätisti vuoasta pois. Piimäkakun tein tällä Pirkan ohjeella, mutta rusinat jätin suosiolla pois, sillä niistä meillä ei tahdo pitää kukaan.

Tällaista siis tällä erää täältä!