torstai 1. elokuuta 2013

Kesän ompeluksia

Viime postauksesta vierähti taas huomaamatta kuukausi. Muutamia pieniä ompeluksia olen kuitenkin saanut tässä välissä tehdyksi, ja mitä syksymmäksi mennään, sitä enemmän inspiraatiota kaikenlaiseen puuhailuun kertyy. Olen ehdottomasti syksyihminen! :)

Omalle kaksivuotiaalle ompelin sienikankaasta perustunikan ja siihen sopivan pipon. Nämä tavalliset tunikat, hihalliset tai hihattomat, ovat meidän neidin vaatekaapin perusta. Leggarit vaan jalkaan ja menoksi. 

Norsukankaasta syntyi pari, taaskin niin tavallista, pipoa. Syksyn tullen näitä taas tarvitaan.


Ja koska lähipiiriin on odotettavissa syksyllä vauvoja, on näiden vauvakokojenkin tekemistä taas harjoiteltava. Yhdelle pienelle pojalle lähtis tästä pöllömäinen pipo ja pienenpienet käsineet. <3


Nappikauppa Punahilkasta taas tilasin taannoin niin ikään vauvamaisia juttuja, tuttinauhatarvikkeita. Näitä vasta helppo onkin surautella!


Meillä palaillaan pikkuhiljaa arkeen. Neiti lähti hoitoon tänään, ja minä olen siivoillut ja tehnyt rästihommia kotona tämän päivän. Ensi viikolla pääsee taas sorvin ääreen. Hulluko vai mikä, mutta odotan arkea ja töiden alkamista jo tosi kovasti?! Ja niin muuten odotti pikkuneitikin hoitoon palaamista. :)




3 kommenttia:

  1. Meillä on tytöllä myös aina leggarit ja mekko tai tunika. Päiväkotiinkin pitää aina saada joku mekon repale paidan päälle :) Tosi kivan ja simppelin näköisiä. Tuollaisissa yksinkertaisissa tulevat kivat kankaat hyvin esille.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Tykkään tällaisista simppeleistä ompeluksista :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...