Lyhyt liikuntahistoria ja tavoitteeni valmennukseen

Liikunta on aina ollut osa elämääni. Taival on silti ollut melkoisen mäkinen. Välillä on kuljettu tiiviisti käsi kädessä mukavassa myötäisessä, välillä tarvottu hampaat irvessä ylämäkeä ja välillä otettu etäisyyttä ihan tarkoituksella.

Nuorempana olin mukana monessa. Yläasteikäisenä pelasin lentopalloa, biitsiä ja pesäpalloa. Hiihdin, juoksin maastossa ja vähän yleisurheilinkin. Lukiossa lentopallo joukkuekavereineen vei pisimmän korren, ja sitä pelasinkin aktiivisesti parin kympin kynnykselle asti, jolloin muutin opiskelemaan uuteen kaupunkiin. Tuli opiskelijaelämä ja opiskelijariennot, ja palloilu jäi.

Kuntosalitreeni ja jumpat alkoivat tuntua omilta, ja jossain vaiheessa treenasinkin salilla melko tehokkaasti. Olin ajatellut, että raskaaksi tuleminen ja lapsen saaminen ei muuta liikuntatottumuksiani, mutta jouduin syömään sanani ensimmäisten raskausviikkojen aikana. Sain nimittäin riesakseni sellaisen raskauspahoinvoinnin, että liikunnasta en pystynyt haaveilemaankaan. Lenkillä käyminen sai laatan lentämään kahta kauheammin, joten kaikki liikunta jäi oikeastaan koko raskausajaksi. Esikoisen syntymän jälkeenkään sillä rintamalla ei juuri ole kerrottavaa. Kahvakuulailin kerran viikossa ja välillä lätkin lentistä. Kävin lenkillä kerran kuukaudessa ja kuntosalilla samalla tahdilla. Liikunta maistui puulta, ja se jos mikä tuntui aika pahalta, olinhan aina liikkunut säännöllisesti. Sitten lähdin töihin ja opettelin vuoden perheen ja työn yhdistämistä - kunnes olin taas raskaana. Seuraavat yhdeksän kuukautta sujuivat samaa rataa esikoisen raskauden kanssa, ja niiden jälkeiset yhdeksän kuukautta kuljin zombina sinne tänne yrittäen selviytyä öisin huonosti nukkuvan vauvan ja erittäin virkeän kaksivuotiaan kanssa. Liikunta ei siis kuulunut arkeeni edelleenkään!

Mutta mitä tapahtuikaan viime keväänä? Puolisen vuotta sitten pienimmäinen neitimme päätti alkaa nukkua öisin (ainakin melkein joka yö) ja minä sain kipinän juoksuun. Ehkä pohjakuntoa oli vielä jonkin verran, olinhan välillä hiihdellyt ja hölkkäillytkin, sillä juoksu tuntui nopeasti aika hyvältä. En oikeastaan koskaan ollut juossut kovin pitkiä lenkkejä. Enemmänkin hiihtänyt ja hyppinyt pallon perässä. Sunnuntai-iltana kävin melko reipastahtiselta viidentoista kilometrin lenkillä, ja kylläpä taas pitkän lenkin jälkeen olo oli kuin uudesti syntynyt. Vaan en tätäkään lenkkiä olisi viitsinyt juosta ilman hyvää seuraa! Naapuruston lenkkikaverit ja opiskeluajoilta asti mukana taivaltaneet ystävät ovat olleet korvaamattomia tsemppareita, jos sohva on vetänyt puoleensa lenkkipolkuja enemmän.

Juoksuun liittyen minulla on yksi tavoitekin. Se on muutaman viikon päästä koittava puolimaraton. Vähän se hirvittää, mutta taidan olla niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat tavoitteen motivoituakseen tekemään jotakin pitkäjänteisesti. Kipinä säilyy, kun pystyy tekemään jotakin melko säännöllisesti ja huomaa kehittyvänsä. Juoksemisessa olen nyt päässyt tähän, ja olo on sen suhteen aika mukava.

Myös tänään alkavaan Iwello oy:n hyvinvointivalmennukseen minulla on tavoite. Se ei liity juoksuun, vaan lihaskuntoon ja ruokavalioon. Kaikki tai ei mitään -ihmisenä olen käynyt kuntosalilla viimeksi kaksi vuotta sitten. Lihaskuntoharjoittelu ylipäänsä on ollut todella vähäistä ja huomaan sen jo ryhdissäni. Myöskään ruokavalioni ei taida olla kovin järkevä, sillä syön vähän mitä sattuu ja milloin sattuu. Kevään iltatyörytmi ei juuri auttanut asiaa. Saatoin syödä lounaan aamupäivällä ja seuraavan kerran mätin illalla jääkaapista kaiken, mitä satuin löytämään.

Siispä tavoitteenani tulevalle hyvinvointivalmennukselle olisi saada uusi kipinä lihaskuntoharjoitteluun ja oppia syömään järkevästi ja liikuntaa tukevia ruokia.

Tässä oli teille lyhyt liikuntahistoriani ja tulevat tavoitteeni. Olisi kiva kuulla myös teidän lukijoiden liikuntatarinoita ja tavoitteita!