sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Hyvää treeniä kirpeässä syyssäässä - IWELLOjengin lukijatreeni!

Viime viikon torstaina saimme treenata IWELLOjengin kanssa vähän totuttua suuremmalla kokoonpanolla, kun Tuomiojärven rannassa pidettiin lukijatreeni, jonne meidän lisäksemme kokoontui parisenkymmentä blogiemme lukijaa.



Ilta oli treenaamiselle mitä mainion - saimme liikkua yhdessä kirpeässä syyssäässä ja samalla ihailla kaunista punertuvaa taivaanrantaa. Oli myös tosi mukavaa tavata blogiemme lukijoita! Satuitko sinä 
olemaan paikalla?

Tuomiojärven rannan uudehko street workout -alue on muuten hyvä liikuntapaikka jyväskyläläisille. Erilaisten telineiden ja tankojen avulla voi treenata tehokkaasti oman kehon painoa vastuksena käyttäen. Treenin aikana teimme kahdeksaa eri liikettä kaksi kierrosta. Liikkeinä oli muun muassa dippiä ojentajille, selkiä, vatsarutistuksia, käsilläseisontaa (!) ja askelkyykkyjä. Telineitä voi käyttää monella eri tavalla, sillä vain mielikuvitus on rajana. Kannattaa käydä testaamassa ja ottaa vaikka lapset mukaan puuhastelemaan.




Mukana lukijatreenien taustalla oli myös monta yhteistyökumppania, jotka olivat lahjoittaneet tuotteitaan pussukoihin, jotka jaettiin treenin osallistuneille lukijoille. On ilo huomata, että niin moni yritys halusi lähteä mukaan tuomaan hyvää mieltä projektissa, jonka yhtenä kantavana teemana on nimenomaan liikunnan ilo! Yhteistyökumppaneina olivat Keskimaa, Cloetta, NU3, Ninni Moi, The Body Shop, Lavera, Harjun paperi, Novelle, Vitamin Well ja Raikastamo. 



Lukijatreeni oli oikeastaan IWELLOjengimme viimeinen virallinen yhteistreeni. Vielä on jäljellä lopputestaus ja yhteinen hemmottelupäivä. Luulempa silti, että tällä jengillä kokoonnumme vielä muulloinkin, vaikka virallinen osuus alkaa olla finaalissa.

Jos sinä tahdot päästä osaksi vastaavanlaista projektia ja huippujengiä, se on nyt mahdollista. Uusi IWELLLOjengi nimittäin starttaa Jyväskylässä 19.10. Katso tarkemmat tiedot valmennuksesta ja ilmoittautumisohjeet TÄSTÄ LINKISTÄ. Minulle parasta tässä projektissa ovat olleet loistava tiimi ja uudet inspiroivat tavat liikkua! 


Kuvista kiitos Kertulle ja Heidille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...